Sunday, February 18, 2018

On unta ja on unta?

Tämä viikko on mennyt vireystilaltaan vaihtelevasti. Viime viikonloppu oli hyvä ja alkuviikosta nukuin hyvin. Olin silti maanantain ja tiistain erittäin väsynyt. Nukuin yöt pitkään, mutta silti haukottelin päivät ja ajatus ei kulkenut, oli hankala keskittyä. Aivan kuin aivot olisivat olleet jotain tahmeaa massaa, jossa mitään ei kulje. En yhtään ymmärrä, mistä tällainen voi johtua?

Näiden öiden jälkeen nukuin jännittämisen vuoksi huonosti, mutta sen myötä päivät menivät pirteämmin. Perjantai-iltana olin väsynyt viikon rasituksista (ja jännittämisestä).

Eilinen eli lauantai meni tosi väsyneesti, koko kroppa tuntui jyrän alle jääneeltä. En saanut juuri mitään aikaiseksi. Viime yön nukuin pitkään ja hartaasti ja se tuntui sentään hyvältä, mutta olo on silti väsynyt ja voimaton. Osittain tätä voi selittää ehkä jokin pöpö, kun leuan alta imusolmukkeet ovat hieman turvonneet ja arat.

On tosi kurjaa, että vähät vapaapäivät menevät väsyneesti ja sohvalla. Kaipaisin niin paljon enemmän työn oheen kivaa tekemistä, hyvää aktiivisuutta ja iloa, mutta jos fyysinen olo on kuin jyrän alle jäänyt, niin ei jää paljon vaihtoehtoja.

Jos jollakulla on ideoita liittyen stressinhallintaa ja olon voimistamiseen ja piristymiseen, niin otan mielelläni niitä vastaan. Toivon, että tämä on vain jokin väsyneempi hetki ja pian alkaa taas pirteämpi meininki, kun onhan tällaista ollut ennenkin. En vain ymmärrä, miten nukkumalla ja lepäämällä voi tulla vain väsyneemmäksi.

Sunday, February 11, 2018

Hiihtämässä ja muuta pientä kivaa

On ollut aivan ihania, talvisia päiviä! Kävin eilen hiihtämässä pitkän lenkin ja nautin ihan täydestä sydämestä. Hiihdin järven jäällä, paikassa, johon ei kuulu liikenteen melu (mikä on harvinaista). Välillä pydähdyin kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintujen viserrystä. Korvissa suhisi, kun oli niin hiljaista. Valkoinen maisema oli kirkas ja vaikka jotain rakennuksia näkyikin, sain tuntuman luonnossa olemisesta. Yhdessä kohtaa latua lähti kutsuvan näköinen polku metsään, mutta olin jo hiihtänyt niin pitkään, että en jaksanut lähteä katsomaan, mihin polku veisi. Uteliaaksi kyllä tulin, kiinnostaisi tietää. (Harmittaa, että unohdin ottaa kuvia hiihtolenkiltäni.)

Olen miettinyt pieniä kivoja asioita, joilla voisin piristää arkeani. Ulkoilu on ehdottomasti asia, jota haluan tehdä jatkossakin mahdollisimman paljon. Kävin ostamassa (liikunta- ja kulttuuriseteleillä) elokuvalippuja ja kävin katsomassa tähtien sodan uusimman elokuvan. Olen aiemmin käynyt elokuvissa noin kerran vuodessa, jos sitäkään. Nyt ostin neljä sarjalippua, joten elokuvissa käymistä on nyt luvassa sitten lisääkin. Toivottavasti tulossa olisi kiinnostavia elokuvia.

Olen saanut hieman edistettyä kodin laittamista eli olen vienyt vaatteita kierrätykseen, järjestellyt ja laittanut tavaroita paikoilleen. Ehkä tämä talvilamaannus, joka on viime aikoina painanut, alkaa väistyä ja saan jotain aikaiseksikin. Tämä kodin siistiminen on ollut kyllä pitkä ja rasittava "projekti", kun tavaroita on vain (muka) niin vaikeaa saada kerättyä poistettavaksi ja sitten vielä saada pois kotoa. Opettaa kärsivällisyyttä.

Päivät ja viikot menevät hurjan nopeasti. Tämä sunnuntai voisi hieman hidastella, jotta voisin nautiskella tästä vapaasta vielä hetken. Minulla ei olisi nyt kiire töihin huomenna.

Sunday, January 28, 2018

Pieniä iloja arkeen

Viime kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut positiivisia asioita, pieniä, mutta tärkeitä herättäjiä siinä, että ei elämä ole epäonnisten tapahtumien ketjua, kun sille päälle sattuu. Epäonnen väliin voi tulla myös onnekkaita asioita. Nyt on varsin kiva fiilis siitä.

Kun katson tulevia kuukausia, tämä kevätjakso tuntuu pitkältä. Ystävä on varannut matkaa ja muuta kivaa odotettavaa tälle vuodelle ja minä olen miettinyt, että minulla ei ole juuri mitään vaihtelua odotettavissa. Somessa eräs tuttavani kirjoitti listaa siitä, mitä haluaisi tehdä. Tästä sain idean, että voisin kirjoittaa listan asioista, joita haluan tänä vuonna tehdä.

Lista koostuisi asioista, joita voisin oikeasti toteuttaa. Eli ei mitään maailmanympäri-matkaa, koska se ei ole mahdollinen. Listalla voisi olla esimerkiksi uiminen järvessä kesällä (säävaraus), kylpyläreissu ja jonkin luontopolun kiertäminen. Tällaisia pieniä, helposti toteutettavia juttuja, jotka rajaisin ajallisesti tälle vuodelle, jotta nämä pienet tavoitteet eivät lähtisi leviämään ajallisesti ajatuksella, että "ehdin myöhemminkin". On nimittäin tosi piristävää, kun saa jotain tosi kivaa toteutettua arjen lomassa, mutta olen usein niin väsynyt, että en jaksa lähteä mihinkään. Josko vaikka tämä lista auttaisi minua aktivoitumaan itseni hyväksi, kun olisi valmiiksi mietittynä, mitä kivaa voisin tehdä.

Yksi hyvä syy tehdä tätä listaa on se, että joskus minusta tuntuu siltä, että en tiedä, mitä haluaisin tehdä. Teen nyt siis näkyväksi sen, että mitä haluan tehdä ja minulla oikeasti on asioita, jotka haluan toteuttaa.

Tuntuu kivalta jo ajatuskin tuosta listasta. On selvästi hyvä ajatus suunnitella kivaa tulevaisuuden varalle.


Saturday, January 13, 2018

Mikä siinä huonossa tuurissa on, kun pitää liimautua iholle

Olen harmitellut täällä viime vuoden lopun huonoa tuuriani ja olin optimistisen varma, että tuo huonon tuurin aalto loppuu - pakkohan sen on, ei kai kenellekään voi loputtomasti osua huonoa tuuria?! No, ehkä voi. Huono tuuri on nimittäin jatkunut nyt alkuvuodestakin. Ei sinällään mitään maailmaa mullistavaa ole tapahtunut ja olen pysynyt terveenäkin (vihdoin), mutta paljon pieniä juttuja. Ja sitten yksi iso.

Olen odottanut erästä asiaa suuresti ja jännittänyt, mihin ajankohtaan se osuu. On ollut vain pieni todennäköisyys sille, että se osuu huonoon ajankohtaan ja menee itseltäni ohi. Olin ihan varma, että noin huono tuuri minulla ei voi olla.

No voi. Todellakin tuuri voi olla noin huono ja todennäköisyydet voi nauraa päin naamaa. Tämä kirpaisee siis taas kerran, samoin kuten sairasteleminen jouluna ja moni muu. Aika siloittaa tämänkin, mutta nyt asiaa sulatessa on tuntunut hieman vaikealta. Äh. Äh!

Ihmettelen, miten olen jaksanut ja pystynyt suhtautumaan siten, että "kyllä tämä huonon tuurin aalto menee ohi". Sinänsä positiivista, että odotukseni tulevaisuudesta näyttäisi olevan nykyään enemmän positiivisuuteen kallellaan kuin negatiiviseen, mutta mitenhän jatkossa? Jotenkin tuntuu siltä, että pitäisikö odottaa, että pieleen menee, jotta olisi valmistautunut? Ja kun nuo huonon tuurin jutut ovat olleet yllätyksiä, niin jospa niitä ei tulisi, kun niitä odottaisi? En tiedä muuta kun että tämä putki pitäisi saada jotenkin poikki.

Höhlää kyllä, mutta mietin jopa sitä, että uskallanko lähteä hiihtämään. Entä jos kaadun ja rikon itseni. Outo epävarmuus kaikesta on hiipinyt iholle, entä jos sattuu sitä ja tätä huonoa. Nämä ovat ajatuksia ja pelkoja eivätkä välttämättä toteudu, mutta jokin uskaltaminen asioiden suhteen meinaa jämähtää jäihin.

Pyrin uskaltamaan, vaikka se vaikeaa olisikin. Ja luulen, että mieli alkaa kehitellä "miten asiat voisivat mennä pieleen" -tyyppisiä skenaarioita, ihan vain varmuuden vuoksi ja jos sillä saisi huonoa tuuria karistettua pois. Kummallisia ajatuksia nämä.

Sunday, January 07, 2018

Vuosi vaihtui, tervetuloa uusi vuosi

Hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti tämä vuosi on meille kaikille hyvä.

Arki on taas imaissut mukaansa omalla voimallaan. Se tarkoittaa ihan hyviäkin asioita, ainakin toivon ja luulen näin. Viime vuoden lopussa sain kokea useamman pettymyksen ja tuntui raskaalta. Sama linja jatkui valitettavasti ihan vuoden loppuun asti. Sairastin joulun, joten joulu meni itseltäni vähän ohi. Kovasti olin koko syksyn odottanut tuota lomaa, joten kirpaisee vieläkin, kun ajattelen asiaa. Tuon taudin lisäksi minulla oli(/on) muitakin vaivoja. Aina perusterveenä olleena kirpaisi sekin, että kroppa meni läpi koettelemusten. Ne onneksi olivat(/ovat) ohimeneviä tauteja ja vaivoja, joten olen tässä arjen alkamisen ohessa keskittynyt paranemiseen.

Kun on jotain tuollaista terveyshuolta, osaa todella arvostaa hyvävointisia hetkiä. Olen nyt pyrkinyt liikkumaan ahkerasti, kun kropan liike tuntuu hyvältä kaiken makoilun jälkeen. Samalla huomaa, miten mieli piristyy, kun lähtee johonkin ja tekee jotain. Harmillista on ollut se, että on ollut niin liukasta, että ulkona en ole pystynyt paljon olemaan. Ulkoilu on minulle tärkeää, joten harmittaa todella paljon. No, kyllä nuo jäät sulavat viimeistään kesään mennessä.

Säistä ei voi tietää. Olen ajatellut, että jos liukkaus jatkuu, haluaisin mennä ryhmäliikuntatunneille hikoilemaan. Jos ulkona voisi hikolla, tekisin sitä mieluummin. Täytyy luoda hyvät rutiinit, on pitkä kevätkausi edessä. Tosin täytyy ihmetellä sitä, että jotenkin nyt on kivempi olo, kun tietää, että tässä mennään kohti valoa verrattuna esimerkiksi aikaan ennen joulua, vaikka on yhtä pimeää. Mielellä on iso vaikutus.

Hyvävointista vuoden alkua!

Wednesday, December 20, 2017

Joulutoivotukset

Oikein hyvää ja rauhallista joulua!



Nautin joulustani läheisteni kanssa ja olen kiitollinen. On paljon hyvää ja toiveikasta. Taatusti haasteitakin, mutta niistä selviää. Paljon kaikkea hyvää teillekin lukijat ja muut tänne eksyvät.

Ihanat, upeat läheiset

Yksi elämän suurimmista rikkauksista on ehdottomasti läheiset ihmiset. He, jotka välittävät aidosti ja jakavat elämän taivalta kanssasi. Sillä ei ole merkitystä, miten paljon läheistään näkee tai pystyy näkemään, vaan tärkeintä on yhteys ja välittäminen, luottamus, toisesta kiinnostuminen ja kiinni pitäminen. Se, kun se toinen on.

Minulla on aivan ihania läheisiä ihmisiä. Heitä ei ole monta, mutta heitä on laadullisessa mielessä paljon. Paljon siis laatua, määrää ei niinkään. Olen todella, todella kiitollinen heistä. Toki heitä saisi olla vaikka pari enemmän, mutta tällä mennään, mitä nyt on ja tiedän olevani onnekas tässäkin tilanteessa. Näin joulua ennen sopii hyvin olla kiitollinen siitä, mitä on.

Olen alkanut kaivata jotain ihmistä/ihmisiä vertaistuellisessa mielessä. Vaikka minulla onkin ihania ihmisiä, on elämässäni tiettyjä asioita, joihin liittyen kaipaisin jakamista samankaltaisesti kokevan kanssa. Olen yrittänyt etsiä netistä keskusteluja, ryhmiä tms, mutta en ole toistaiseksi löytänyt. Pitää yrittää etsiä. Pyörittelen joitakin asioita mielessäni aivan liian paljon yksikseni. Olen ajatellut, että netistä löytäisi melko helpostikin keskusteluja, joihin hypätä mukaan, mutta näin ei olekaan. Jatkan etsimistä.

Itsensä asemoiminen muihin ihmisiin nähden on hankalaa. Tällä tarkoitan omien lokeroiden löytämistä. Tuntuu, että oma olo on jotenkin "ei-kokonainen", kun osaa omista mietteistä ja kokemuksista ei pysty jakamaan missään tai kenenkään kanssa.

Silti asiat ovat ihan hyvin ja eihän sitä tiedä, millaisia lokeroita ensi vuonna tulee vastaan.

Saturday, December 16, 2017

Raskassoutuista, laiskaa

On ollut jotenkin tosi raskassoutuista. Arki kulkee eteenpäin, mutta minulla lienee jokin kivireki perässä. Kivireki on lastattu ainakin pimeydellä, kivuilla ja pettymyksillä. Ei ole oikein sujunut viime aikoina ja olokin on ollut vaihteleva. Olen tosi iloinen, että pian on joulu ja sen jälkeen päivä alkaa pidetä. Jo ajatus siitä, että kuljemme kohta kohti valoa tuntuu lohdulliselta.

On ollut hankala käsitellä pettymyksiä, kun niitä on tullut useammalta elämän osa-alueelta. On puuttunut sellainen "asioiden sujumisen" tunne. Ei ole oikein sujunut. Toisaalta mitään ihan kamalaakaan ei ole tapahtunut, vaan olen toistaiseksi pystynyt olemaan melko rauhallinen ja odottamaan tulevaa. Jokin toivon pilkahdus on olemassa, vaikka tällä hetkellä oleminen onkin pettynyttä harmautta.

Silti harmaan lomasta löytyy värejäkin. Olen tavannut ystäviäni ja läheisiä ihmisiä. Tunnen suurta kiitollisuutta näistä tapaamisista ja niiden antama hehku kantaa monta päivää.

Kun on ollut näin harmaata ja raskasta, niin olen antanut itselleni luvan olla laiska. Jos haluan vain maata sohvalla ja katsoa telkkaria, olen tehnyt näin. Asunto näyttää siltä, että ihan hirveästi en ole viime aikoina siisteyteen panostanut, mutta uskoisin joulun välipäivinä ja vapaa-päivinä saavani siisteyden taas tasapainoon. Toivottavasti silloin voisin hyvin ja jaksaisin tehdä rästiin jääneet hommat. Siihen asti aion olla lähinnä laiska ja panostaa siihen, että saan jouluvalmistelut tehtyä rimaa hipoen. Enempää ei tänä vuonna tarvitse, näin olen päättänyt.

Joulua ja pientä joululomaa odotan todella innokkaasti. Loma tulee todella tarpeeseen ja toivon näiden pettymysten jäävän uuden vuoden myötä pois ja ensi vuoden tuovan jotain uutta ja ihanaa.

Saturday, November 25, 2017

Elämän väärät valinnat ja niiden kanssa eläminen

Aika (eli elämä) kuluu nopeasti. Viime aikoina olen paininut menneisyyden valintojeni seurausten parissa: Olisiko pitänyt toimia toisin? Tuo valinta tuolloin johti tuonne, kannattiko se? Miksi tein tuolloin noin, kun tuo toinen asia olisi ollut tärkeämpi ja ennen kaikkea ajankohtaisempi juuri tuolloin?

Mieltään on hankala, mutta ei mahdotonta, ohjelmoida. Tavoitteeni on saada nuo menneisyyden valintojen aiheuttamien tuskien painoa pienemmäksi ja katsetta suunnattua tulevaan. Kun ne valinnat on tehty ja seuraukset ovat olleet mitä ovat (ei-niin-toivottavia), niin sen kanssa pitää vain elää ja ennen kaikkea muistaa ja ymmärtää valita jatkossa toisin.

Juuri kun mietin, että töissä on ok olla, niin tapahtui taas jotain, mikä myllersi ajatusmaailmaani ja liittyy tuohon ylläkirjoittamaani. Työ on vain yksi elämän osa-alue, jossa olen tehnyt valintoja, joita jollain tasolla kadun, jos niin nyt voi sanoa. Valitettavasti en ole omaa lokeroani tai "tarkoitustani" löytänyt muiltakaan elämän osa-alueilta tai ainakin olen tällä hetkellä jotenkin tosi "tyhjän päällä".

Tein aikanaan työtä, joka oli ihan mukavaa, mutta ajan myötä se alkoi tuntui tympeältä ja halusin suuntautua paremmin itselleni sopiviin töihin. Käytin vuosia aikaa, rahaa ja vaivaa opiskeluun ja ilmaiseksi työskentelyyn, jotta löytäisin sopivamman roolin itselleni. Olin työttömänä ja pyörin limbossa, jossa aikaa tärkeämmiltä asioilta valui hukkaan.

Nyt olen töissä ja olen siitä kiitollinen, vaikka en tiedäkään, että jatkuuko työni. Olen saanut tehdä asioita, jotka ovat olleet sinällään kiinnostavia, mutta kovin vaikeita. Työni saattaa jatkua, mutta... tarjolla olisi juuri tuota yllä mainitsemaani tympeää työtä, jota tein vuosia. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Se siitä vuosien ponnisteluista uusiin hommiin.

Positiivista on se, että (jos nyt ylipäätään saan työsopparin) työ voisi silti sisältää myös niitä asioita, joita olen tehnyt tähän asti. Toisaalta on iso riski, että työ liukuu juuri siihen suuntaan, mitä en vain jaksa tehdä muuta kuin pakottamalla itseäni siihen päivästä toiseen. Toimeentulo on tärkeää, mutta olen ponnistellut väärin ja liikaa sen eteen, ehdottomasti.

Tuntuu siltä, että olisi kannattanut panostaa viime vuodet ihan muihin asioihin kuin työhön ja (turhaan) opiskeluun. On niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Vähäinen mielenkiintoni työelämään liittyen on nyt entistä vähäisempi, vaikka toki raha motivoi.

Luulen, että näihin elämänvalintoihin liittyen minulla on kriisiä edessä. Nyt jo tuntuu pahalta. Kunpa löytäisin elämääni onnistumisia ja niitä asioita, jotka ovat minulle todella merkityksellisiä. Toivottavasti elämän myllerrys tarjoaisi lokeroita, jotka olisivat myös minua varten.

(Tästä vuodatuksesta huolimatta moni asia on silti ihan hyvin. En vain taida sopia tähän maailmaan ja en osaa elää sen mukaan, mitä pitäisi, jolloin hukkaan myös itselleni tärkeät asiat ja asiat menevät väärään suuntaan. Jotenkin näin.)


Saturday, November 18, 2017

Väsynyttä arkea

On taas se aika vuodesta, kun töihin lähtiessä on yhtä pimeää kuin töistä tullessa. Joskus näen auringonpaistetta ikkunasta, kun katselen töissä ulos ikkunasta. Olen viikonloppuisin ollut nyt niin väsynyt, että on ollut vaikeaa saada mitään hyödyllistä aikaiseksi. Arki rullaa eteenpäin aika rauhallisesti, mutta nopeasti. On vaikea keksiä mitään mainittavaa viime ajoista.

Tänään olen ollut vielä normaaliakin väsyneempi ja kipuileva (pää ja vähän vatsakin), joten päivä on mennyt lähinnä sohvalla. Oma mieli osaa olla rasittava siinä mielessä, että on vaikea nauttia tilanteesta: oikeastihan on mahtavaa, että on mahdollista ottaa rennosti, katsella lempisarjoja ja lukea hyviä kirjoja. Sen sijaan alan helposti miettiä sitä, mitä kaikkea pitäisi saada tehtyä. "Onneksi" joskus väsymys on niin kova, että itsensä syyllistäminen "vetelehtimisestä" katoaa jonnekin väsymyksen (ja kipuilun) taakse.

Positiivista on se, että töissä on alkanut sujua paremmin. Edelleen painin sellaisten asioiden kanssa, joita en osaa, mutta enimmäkseen on ihan mukavaa mennä töihin ja tehdä töitä siellä. En silti ole varma, miten selviydyn jatkossa, mutta asiasta murehtiminen on vähentynyt.

Vapaa-ajalla olen jaksanut valitettavan vähän. Yritän käydä harrastuksissa, mutta opiskeluun olen ollut liian väsynyt. No, enköhän taas saa sitäkin tehtyä taas joskus. Sosiaalinen elämäkin on kärsinyt ja poden siitä huonoa omaatuntoa.

Olen käynyt yksissä pikkujouluissa, joita edelsi rasittava, tunteja kestänyt vaatekaupoissa pyöriminen. Minulla nimittäin ei ole ollut juhlavaatteita, vaan olen ajatellut ostaa sellaisia sen mukaan, mitä tilaisuuksia eteeni tulee. Nyt oli siis pakkotilanne löytää edes jotain. Onneksi löysin hameen, josta en etukäteen olisi arvannut, että ihastuisin siihen. Kiva löytö.

Palaan taas sohvalle ennen sänkyyn siirtymistä. Rauhallista ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa!

Saturday, October 28, 2017

Lepopäivä

Ulkona sataa ja on pimeää. Minä olen viettänyt sisällä laiskaa ja mielestäni erittäin ansaittua lepopäivää. Tämä viikko on nimittäin ollut tosi raskas, kolme arkipäivää (ke, to, pe) olivat aamusta iltaan liikkeellä olemista, mikä on minulle erittäin rankka tahti. Lisäksi nukuin torstain ja perjantain välisen yön erittäin huonosti ja pätkittäisesti. Olo oli aika kaamea siinä vaiheessa, kun täytyi luovuttaa ja sinnitellä aamuneljästä asti hereillä koko päivä.

Viime yön nukuin ihan hyvin, mutta olen silti tosi väsynyt ja päätäni särkee hieman. Jos yritän tehdä kotiaskareita vähänkään pidempään, väsähdän niin, että minun on pakko raahautua sohvalle makoilemaan. En ole kipeä, mutta uupumuksesta ihan poikki.

Tänään on ollut kyllä kivaa, kun on voinut omaa vointia kuunnellen tehdä juuri niin paljon (eli vähän) kuin sopivalta tuntuu ja muuten vain laiskotella. Olen ollut liian väsynyt lukemaan, joten olen katsonut mm. elokuvan ja erään perjantai-iltaisen suositun musiikkiohjelman. Olen syönyt hyvää ruokaa, normaalia enemmän herkkuja (sallittakoon tällaisena päivänä) ja juonut runsaasti (vettä, mehua, teetä). Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että olen elpymässä. Juuri nyt tuntuu siltä, että jaksan lukea. Vielä paljon unta ensi yönä ja ehkä huomenna voin paremmin.

Vaikka uupumus painaakin oikein urakalla, oloni on silti yllättävän rauhallinen, seesteinen, tasapainoinen. Onneksi on lauantai ja saan jatkaa lepoani. On nautinnollista löhötä ihanalla sohvallani :)

Rauhallista ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa!

Tuesday, October 24, 2017

Väljyyttä vaatekaappiin -haave

Minulla on varmaan aina ollut tuskastuttava suhde vaatekaappini sisältöön. Elän siinä varmaan monelle tutussa tilanteessa, että vaatekaappi pursuilee, mutta mitään päällelaitettavaa ei ole. Tähän kun yhdistää sen, että minun on vaikea luopua sellaisesta, mitä "saattaa tarvita tulevaisuudessa" ja sen, että en millään löydä kaupoista kivoja uusia vaatteita, olen päätynyt umpikujaan. On lisäksi vaikea luopua vanhasta, jos uutta ei löydy tilalle.

Eräänä viikonloppuna päätin lähteä kiertämään läpi muutaman vaatekaupan. Ajattelin tarvitsevani ehdottomasti töihin pari uutta paitaa ja uusi nollakeleille sopiva takkikin olisi välttämätön. Odotukseni eivät olleet korkealla, mutta sain kokea yllätyksen: löysin sekä sopivan takin että muutaman kivan paidan!

Löydöistä innostuneena sain jopa karsittua hieman vaatekaappini sisältöä, mutta edelleenkään en ole kyennyt luopumaan kuin ihan muutamasta vaatteesta. Osan vaatteista laitoin laatikkoon, joka menee varastoon. Yritän tällä saada väljyyttä kaappiin ja helpottaa luopumisen tuskaa. Silti vaatetta on kaapissa vaikka kuinka paljon. Haaveiluni minimalistisesta (tai edes järkevästä) vaatekaapin sisällöstä tuntuu aina vain karkaavan.

En ole vuosien varrella ostanut paljon (tai kallista) vaatetta, vaan luultavasti ostan vähemmän vaatetta kuin naiset keskimäärin. Syynä on juuri tuo yllä mainitsemani tilanne: en vain löydä kaupoista kivoja vaatteita. Olen silti ollut ahkera kirppareilla kiertäjä ja sieltä tarttuu aivan liian helposti mukaan erilaisia perusvaatteita, kuten t-paitoja ja peruspaitoja. Nämä ovat usein olleet "ihan kivoja" vaatteita, mutta ne eivät ole olleet itselleni "täydellisiä" siinä mielessä, että ne sopisivat yhteen muiden vaatteiden kanssa tai sopisivat tyyliini ja elämäntilanteisiini. Minulla on paljon vaatetta erityisesti mukavat-työelämän-ulkopuoliset ja ulkoilu -osastoilla. Takkeja on varmaan (jos ihan kaikki laskee) ainakin 20. Neuleita ainakin 10, t-paitoja varmaan noin 30.

Muistan, kun joskus nuorena (silloin olin vielä innokkaampi kirpparikiertäjä) vein kerralla kierrätykseen 11 pussillista vaatetta. Tuskin vaatekaappini tuosta kovin paljon tyhjentyi. Olen usein katsellut lapsuudenkotini vaatekaappia, johon olen aikanaan saanut kaikki vaatteeni sovitettua helposti, ja miettinyt, että miten ihmeessä pääsisin tilanteeseen, jossa vaatekaapin sisältö ei ahdistaisi.

En edelleenkään tiedä vastauksia. Olen ajatellut, että ehkä minun pitää edetä hitaasti. Positiivista on se, että hyviä vaatteita on tällä hetkellä sopivasti, negatiivista on se, että tasaisen kivoja vaatteita on paljon, joten poistettavia on todella vaikea valita. Luultavasti oikea ratkaisu on siirtää kausivaatteita pois vaatekaapista, kun kausi vaihtuu. Näille minulla on hyvin tilaa. Siedettävä väliaikaisratkaisu voisi olla se, että siirrän osan vaatteista varastoon. Siten saan sekä tilaa vaatekaappiin että vältän luopumisen tuskan.

Jos joku on joskus paininut tämän saman ensimmäisen maailman ongelman kanssa, niin otan mielellään vastaan hyviä (ja huonompiakin) vinkkejä :)

Friday, October 20, 2017

Metsässä

Pääsin käymään metsässä ja kokemaan hiljaisuutta. Se teki hyvää, rauhoitti mieltä ja vetreytti kehoa. Näin paljon kauniita ruskavärejä ja hämähäkin seittejä. Tunsin tuulen kasvoillani ja haistelin syksyä. Kuulin hiljaisuutta. Koin rauhaa ja monia ihania tunteita.

Luonnossa pääsee tasapainoon itsensä kanssa. Toisaalta tuntuu myös siltä, että siellä myös kohtaa itsensä uudella tavalla, avoimesti, kiireettömästi, ollen läsnä. Ehkä voisi olla hankalaa, jos ei pitäisi itsestään, tai olisi vaikeita asioita käsiteltävänä. Toisaalta luonto antaa olla sellainen kuin on, mikä rauhoittaa sisäistä kiirehtimistä ja hosumista ja tuo turvallisuudentunnetta. Minulla on valtava kaipuu luontoon.


Thursday, October 05, 2017

Kivaa, kun pari asiaa loksahti paikalleen

Jänskä fiilis. Tänään on ollut päivä, jolloin asioita on loksahdellut paikalleen. Hämmentävästi sain kenties ratkaistua kiperän työasian (tuntien sinnikkään yrittämisen jälkeen) ja eräs toinen asia, johon liittyen minun on ollut vaikea tehdä päätöksiä, loksahteli paikalleen. Nämä paljon stressaamani asiat sattuivat ajallisestikin melko lähekkäin, joten saatoin todella tuntea, miten taakkaa alkoi valua harteiltani ja stressi hellitti otettaan.

Istuin varmaan vartin ihan vain paikallani ihmetellen. Teki mieli hyppiä ja hurrata, ehkä itkeäkin, mutta tyydyin vain hymyilemään ja tasoittamaan oloani. Kiva, että on tällaisia päiviä ja hetkiä, kunpa jatkossakin pystyisi luottamaan asioiden ratkeamiseen ajallaan. Huominen voi tuoda tullessaan taas jotain muuta/uutta, mutta nyt on hyvä hetken rauha. Huomisessa tosin on hyvää ainakin viikonlopun alkaminen, sitä odotellessa :)

Wednesday, October 04, 2017

Ei opi, kun ei usko omaan oppimiskykyynsä

On taas ollut sellainen työviikko, että huh. Päivisin mielessäni on takonut, että "en osaa mitään", "en edes opi mitään" ja "olen idiootti, kykenemätön yhtään mutkikkaampaan ajatteluun". Näiden ajatusten kanssa olen paininut ja todennut todeksi sen, että ajatuksilla on voimaa. En tosiaan ole pinnistelyistä huolimatta kyennyt ajattelemaan siten, että oppisin, oivaltaisin ja kykenisin yhdistämään asioita toisiinsa. En vain kykene.

Toisaalta mietin, että onko kyse tosiaan ajatusten voimasta, vai enkö vain oikeasti opi, vaikka ponnistelisin. Tämä on jotenkin pelottava ajatus.

Toisaalta olen oivaltanut sen, että kun mieli luovuttaa jonkin asian suhteen (kuten työtehtävän hoitaminen), niin sitä asiaa ei millään saa vietyä loppuun. Aivot ryhtyvät ajattelulakkoon ja tarvittavaan ajattelutyöhön ei vain pysty.

Olen siis paininut hankalien ajatusten kanssa enkä tiedä vielä, miten pääsen tästä "ajattelujumista" eteenpäin. Nykyinen työni tarjoaa niin runsaasti epäonnistumisen tilaisuuksia, että en voi olla miettimättä, miten se vaikuttaa minuun. Tällä hetkellä ainakin tunnen itseni täysin kelvottomaksi nykyisen kaltaiseen työhön. En osaa riittävästi enkä pysty oppimaan niin paljon, jotta siitä olisi kohtuullisessa ajassa edes jotain hyötyä ja kun ajatus on tämä, en edes pysty opettelemaan uutta ja hyödyllistä.

Haluaisin oppia uutta, mutta en usko, että kykenen oppimaan. Kun en opi uutta, ahdistun, en selviä töistäni ja kierre on valmis.

Tavoitteeni nyt on sinnitellä viikonloppuun.

Sunday, September 17, 2017

Kaipuu metsään

Kaipaan valtavasti metsään. En kuitenkaan mene, koska hirvikärpänen. Viime syksynä kaipuuni syysmetsää kohtaan kasvoi niin suureksi, että menin eräälle reitille kävelemään. Niinhän siinä kävi, että muutama mönkijä hyppäsi mukaani ja sain kaivella otuksia irti minusta. Yöksis. Siedän, monenlaisia verenimijöitä, kuten hyttysiä ja polttiaisia, mutta EN hirvikärpäsiä (enkä punkkeja). Tänä vuonna "tyydyin kohtalooni" ja suuntaan metsään vasta lokakuussa, jolloin toivottavasti (!) hirvikärpäsiä ei enää olisi.

Asun sikäli kivasti, että minulla on jonkinlainen lähimetsä polkuineen. Se on niin "kaupunkimainen", että siellä hirvikärpäsiä ei ole, joten olen joka viikonloppu käynyt siellä poluilla kävelemässä. Sikäli pystyn sanomaan, että syksyinen luonto tuoksuu monenlaiselta, enimmäkseen hyvältä, sekä sisältää paljon kaunista katseltavaa. Kuten kuvan pikkukaverin. Nämä pyrähdykset lisäävät kaipuutani pidemmälle päiväretkelle. Suunnittelen sellaista lokakuulle.


Aika kuluu arkihyörinnässä, harrastuksissa ja kodin perusteellisemmassa puunauksessa. Tämä viikko oli töissä suorastaan varsin hyvä, jotain uutta on tiedossa. Jännityksellä odotan. Olo on ihan hyvä ja jotenkin tasapainoinen. Juuri nyt on hyvä, tässä ja nyt.

Wednesday, September 06, 2017

Työviikon kaava

Ennen kuin aloitan valituksen, on pakko todeta: olen kiitollinen työpaikasta ja säännöllisestä palkasta.

Työviikon alkaessa maanantaina olen toiveikas. Ehkä tällä viikolla töissä alkaa sujua, ehkä! Se on mahdollista! Puuhastelen työjuttujen parissa (tai en) ja lähden kotiin. Ilta menee harrastuksissa. Tiistaina mieli on vielä melko pirteä ja puuhastelen taas (tai en) työjuttujen parissa ja lähden kotiin. Ilta on kiva. Keskiviikko menee samoissa merkeissä kuin maanantai ja tiistai ja sen seurauksena iltapäivällä alkaa ahdistus ja ärtymys nousta. Mikään ei taaskaan muutu! Miksi en taaskaan saa apua?!

Torstaina ärtymys saa uudet mittasuhteet. Samoin perjantaina. Alan olla jo suorastaan raivoissani siitä, miten asiat töissä menevät. Syytän ensisijaisesti itseäni (tyhmäksi), mutta myös muita, jotka ovat osallistuneet siihen, että oma osani pyörässä on vinksahtanut. Pidän ärtymyksen ja suunnattoman pettymyksen sisälläni ja nielen itkua. Yritän sinnitellä ja kun vihdoin perjantaina pääsen kotiin, itken ja puran kiukkuani.

Lauantaina olen väsynyt kaikesta viikon tunnelatauksesta. Lepäilen ja puuhastelen pieniä. Sunnuntaina on elpyneempi olo, melkein normaali ja toiveikkuus seuraavan viikon suhteen alkaa taas nousta.

Tulee maanantai... ja sama kuvio jatkuu.

On kammottavaa pidätellä niin paljon tunteita sisällä kuin mitä olen viime viikkoina joutunut pidättelemään. En voi töissä näyttää sitä, miltä minusta tilanteeni epämääräisyys tuntuu. Minun täytyy vain hymyillä ja tehdä parhaani töiden suhteen, jotta olisin edes jotenkin hyödyksi palkkani eteen. Alan ymmärtää, että töissä tilanne ei tuosta luultavasti muutu. Minun pitää vain jotenkin kyetä nielemään pettymykseni, vaikka se vie voimia todella paljon. Harmittaa, kun ei ole mitään odotettavaa, töissä on kurjaa ja töiden päättymisen jälkeen on melko varmasti tiedossa pitkä työttömyys, joka sekin on kammottavaa.

Kurjaa on myös etsiä kultareunusta pilvestä päivästä toiseen. En jaksaisi olla vain positiivinen, uskoa tilanteen kohenemiseen ja tuntea kiitollisuutta, kun sisältä kumpuaa myös toisenlaisia tunteita. Alan ehkä uskoa, että minusta ei ole työelämään, ja vaikka johonkin tehtävään olisikin, en voi saada sellaista työtä.

Saturday, September 02, 2017

Tasapainoa

Etsin elämääni tasapainoa. Kaipaan rauhallisuutta ja seesteisyyttä, tunnetta kaiken tasapainosta. Ei täydellisestä, mutta sellaisesta, että elämä tuntuu omalta ja enimmäkseen sujuvalta. Kaipaan turhan karsimista, on se karsiminen sitten tavaraa tai jotain aikaa vievää puuhastelua. Kaipaan tilaa hengittää, aikaa tärkeille asioille.

Olen aloittanut taas tavaroideni karsimisen. Luin Konmarin ja nyökyttelin monessa kohtaa: uskon menetelmän toimivuuteen. Ajatus siitä, että kunkin tavaran kohdalla kysyy, "tuottaako tavara minulle oikeasti iloa" tuntuu toimivalta. Siten taatusti saa karsittua turhat rojut ja säästettyä ne tavarat, jotka oikeasti tuottavat iloa.

Toimimattomaksi tämän hetken elämääni koen sen, että tietyn tavararyhmän tavarat pitäisi karsia kaikki kerralla. Eli pitäisi koota esimerkiksi kaikki vaatteet lattialle ja tehdä karsinta kerralla. Uskon, että toimimalla noin tavaroita saa tehokkaasti karsittua, mutta koen, että minulla ei ole aikaa (eikä voimia) panostaa asiaan kerralla noin paljon. Teen nyt mieluummin täsmäiskuja: levitän esimerkiksi alusvaatteeni lattialle ja karsin  ne eli yhden vaate- tai tavararyhmän kerralla. Koen, että näin saan hommaa etenemään ilman että se tuntuu liian työläältä.

Siivosin myös tätä blogiani jokin aika sitten. Muutin ulkoasua taas kerran, koska kaipaan yksinkertaisuutta ja turhan taakan karsimista. Kaipaan (ja tarvitsen) kepeyttä ja helppoutta.

Kai tämä kaipuu liittyy siihen, että työelämän osa-alue on elämässäni nyt niin painava. Jostain täytyy keventää ja se on sitten se muu. Toisaalta olen oivaltanut, että en tarvitse paljon materiaa ollakseni onnellinen. Minun on oikeastaan vaikea keksiä, mitä haluaisin ostaa. En tarvitse juuri mitään tällä hetkellä ja minusta se on tosi onnekasta. Hieman olen miettynyt, että oikeasti hyviin alusvaatteisiin voisi panostaa (arjen luksus!) ja uusi talvitakki voisi olla tarpeen. Ehkä uudet sukset voisivat myös olla kaivatut, tosin talvien huonous pistää miettimään hankinnan järkevyyttä. Toisaalta jos nyt kerran on varaa tehdä tuollanen sijoitus, josta olisi iloa moneksi vuodeksi, niin ehkä se olisi järkevä. (Karvapohjasuksilla voisi hiihtää nollakeleilläkin, joten ehkä voisin jatkossa hiihtää useammin, kun ei olisi voiteluongelmaa.)

Karsimisen lisäksi olen kotona kuurannut paikkoja, joita ei tule turhan usein siivottua. Se tuntuu hyvältä ja oikealta, vaikka ärsyttää, miten paljon se vie aikaa. Olen ehkä laiminlyönyt kotiani, pitää korjata tilanne. Oma kotikolo on kuitenkin oma kotikolo ja minulle koti on tärkeä, on se sitten millainen hyvänsä.


Thursday, August 24, 2017

Siirtymä kesäarjesta syksyarkeen

On taas se aika vuodesta, jolloin on aika siirtyä kesäisistä puuhista arkeen. Oma kesäni on ollut lähinnä työssäkäyntiä, mutta väliin on mahtunut yllättävän paljon hyviä hetkiä. Tunnen suurta kiitollisuutta hyvistä hetkistä ja ihanista läheisistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut viettää aikaa. Kiitos tästä paljosta hyvästä.

Kiitollisuuteen sekoittuu haikeutta syksyn lähestyessä. Mitä tuleva tuokaan tullessaan, en voi olla miettimättä. Päässäni on paljon ajatuksia ja epätietoisuutta, joita peitän kiitollisuudella. Haluaisin voida luottaa siihen, että hyvää on vielä paljon tulossa.

Tähän aikaan vuodesta tunnen aina hieman vaikeutta siirtyä ajanjaksosta toiseen. Syksy, harrastukset, työ (ainakin tänä vuonna), elämä pitää rakentaa toisenlaiseksi kuin kesällä. Keväästä kesään siirtymä on jotenkin vaivattomampi.

Kesäni sisälsi mm. seuraavia huippuhetkiä:

  • Marjametsässä kulkemista (pakastin täynnä herkullisia luonnonantimia!)
  • Vesillä liikkumista
  • Upeita ihmisiä
  • Naurua hauskan esityksen parissa
  • Elävää musiikkia
  • Takkatulen loimussa istumista
  • Mökkielämää
Siinä on paljon.



Sunday, August 06, 2017

Sielunmaisema

Oma sielunmaisemani on ehdottomasti luonnon maisema, johon tiedän ensisilmäyksellä loksahtavani kuin maailman sopivimpaan lokeroon. Sen vain tietää ja se tuntuu oikealta. Maisema on ennemmin karu kuin rehevä, se voi sisältää vettä tai olla sisältämättä, mutta jonkinlaista avaruutta siihen liittyy. Maisemaan sisältyy myös kasvillisuutta ja edes jonkinlaisia puita.


Pidän vedestä, joten sielunmaisemaani voisi kuulua vesi jossain muodossa. Tämän kesän suurimpia pettymyksiä on ollut se, että en ole tarjennut mennä uimaan. Pidän vedestä, mutta en kylmästä vedestä ihollani. Voin silti nauttia vedestä katsellen ja kosketellen sitä. Kahlaamiseen vesi ei ole liian kylmää.



Rakastan metsää ja monelle tyypilliseen tapaan mielimaisemani on hieman harvempipuustoisempi ja kuivempi metsä kuin kovin rehevä. Kuvan metsässä voisin kulkea pitkään maisemista ja tuoksuista nautiskellen, puita kosketellen. Ehkä löytäisin muutaman marjan suuhuni.

Arkeeni ei kuulu sellaisia maisemia, joihin kokisin kuuluvani. Siksi kuvat ovat minulle tärkeitä: niiden avulla voin mennä sielunmaisemaani melkein koska tahansa. Toivon myös, että elämäni kuljettaisi minua suuntaan, jossa olisin myös konkreettisesti lähempänä sielunmaisemaani.

Tuesday, July 25, 2017

Kun ei pärjää

Jos minun pitäisi viime työpäiviltä jotain "elämänoppia" ammentaa, niin se olisi jotain sellaista kuin että ei kannata kysyä apua ja kyllä ihmisen on yksin selvittävä. Lisäksi minusta alkaa tuntua siltä, että työelämässä tärkeintä on se, että ylipäätään selviää. Se, että onko mukavaa tai tylsää, on täysin sivuseikka. Heillä, joilla on vaihtoehtoja, on mahdollista askarrella tuollaisten sivuseikkojen kanssa.

On uskomatonta, millaisiin epätoivon ja ahdistuksen tunteisiin voikaan syöksyä kahdeksantuntisen työpäivän aikana. Lopulta jossain vaiheessa iltapäivää huomaa, että on melkein työkyvytön omien ajatustensa kanssa. Ei ole muuta kun suunnaton ahdistus.

Puuhastelen työpäiväni umpikujassa, josta ei pääse edes takaisin. En saa ratkaistua minulle asetettuja haasteita ja avun kysyminen, no, tekee vain sen, että yritän vimmatummin ratkaista sellaista, mikä ei ratkea. Työpäivä on pelkkää epäonnistumisten sarjaa, ajanhaaskausta ja epätoivoa. En pysty edes opiskelemaan, vaikka se olisi tulevassa mahdollisessa selviytymisessä tärkeää. Toisin sanoen en saa mitään aikaiseksi.

Minulla on oikeastaan enää yksi tavoite työni suhteen: saada työsuhteestani kuuden kuukauden mittainen, jotta ansiosidonnaiseni alkaa alusta. Surulliseksi minut tekee se, että en selviä, kun oikeasti haluaisin selvitä, pärjätä, olla edes keskinkertainen. Saahan sitä näköjään haluta ja toivoa.