Elämässäni on  nyt viime aikoina ollut lähinnä töiden vuoksi paljon paineita ja vaatimuksia. Työ vaatii, on ihmisiä, jotka vaativat ja ennen kaikkea minä vaadin itseltäni. Tämä kerää stressiä ja paineita itselleni, eikä jossain määrin perfektionistinen asenne auta tässä yhtään.

Olen huomannut vanhojen "traumojen" nousseen pintaan. Laitan sanan "traumat" lainausmerkkeihin, koska nämä vaikeat asiat eivät välttämättä täytä oikean trauman kriteerejä, mutta ne ovat asioita, joita minun on hyvin vaikea käsitellä. Kysessä on asioita, joita minulle on tapahtunut useampaan kertaan erityisesti ikävuosien 18-30 välillä, jolloin olin liian nuori ja naiivi käsittääkseni, mitä tapahtui. En ymmärtänyt tiettyjä asioita ihmisyyteen liittyen eikä minulla ollut itseäni suojaavia rajoja.

Nyt nämä asiat ovat nousseet vahvasti pinnalle, mikä tuntuu minusta yllättävältä. Luulin, että olin näiden asioiden kanssa paljon paremmin sujut, mutta sen sijaan taidan olla näiden asioiden suhteen vielä enemmän solmussa kuin aiemmin.

Osasyy "traumojen" heräämiselle on varmasti siinä, että on tapahtunut pieniä, "traumoista" muistuttavia asioita. Ihan pieniä juttuja, mutta minulle näköjään tosi suuria. Nämä muistutukset yhdistettynä paineiseen elämäntilanteeseen ovat herättäneet kaikenmaailman tunnelukot ja ahdistukset, joiden herättämiä tunteita en osaa käsitellä. Olisi varmaan aikoinaan pitänyt mennä terapiaan (johon ei toki välttämättä "mennä", vaan päästään, jos hyvin käy).

En tiedä, miten puran tätä olotilaa ja tilannetta. Samalla, kun minulla on kaaos sisälläni näiden "traumojen" suhteen, minusta tuntuu, että minulla on nyt paljon, ehkä jopa riittävästi, eväitä selvitellä tunteitani. Nykyään minulla on jo rajoja itseni suojaamiseen. Riskinä on vain se, että vetäydyn liikaa kuoreeni, enkä yksin saa käsiteltyä näitä vaikeita asioita.

Se on ainakin itselleni tullut selväksi, että paineinen elämäntilanne nostaa kaikki ylettömän herkkyyden huonot puolet pintaan. Olen entistäkin herkistyneempi muiden ihmisten vaatimuksille, omille virheille, stressille ja kiireelle. Onneksi arki sentään sujuu melko hyvin, vaikka se välillä tuntuukin haastavalta.

Hyvän hetken tallentaminen

Posted on 9:41 PM In: ,
Pääsiäislomallani oli muutamia ns. kohokohtia. Hetkiä, jotka tuntuivat tosi hyviltä ja oikeilta juuri sillä hetkellä. "Tallensin" niitä muistiini. Näitä hyviä hetkiä oli läheisteni seurassa ja luonnossa kulkiessani.

Olen oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä silloin, kun niitä kohdalle osuu, aivan uudella tavalla. Enää ne eivät vain solju muun elämän virrassa, vaan huomaan ne, pysähdyn ja aistin hetken kaikilla aisteillani. Nautin koko olemuksellani siitä, että hetki tapahtuu, saan kokea sen. Hetki tallentuu muistiini siten, että voin jälkeenpäin palauttaa mieleeni tärkeimmät elementit, esimerkiksi kuvia, ääniä tai tuoksuja. Tällaisia asioita voivat olla kiva tekeminen läheisteni kanssa, kaunis maisema tai lintujen laulu.

Erityisesti ikääntyvien läheisteni kyseessä ollessa muistan, että hyvien hetkien määrää tulevaisuudessa ei voi tietää. On vain tämä hetki heidän kanssaan, hymyt, jutustelut, yhdessä tekemiset. Oikea aika nauttia on juuri nyt. Tokihan tämä pätee kaikkeen, eihän meistä kukaan tiedä, kuinka pitkästi tätä taivalta on vielä jäljellä.

On upea lahja kyetä jälkeenpäin palaamaan näihin hyviin hetkiin ajatuksissaan. Olen kiitollinen hyvistä kokemuksista, siitä, että niitä näyttää tapahtuvan silloin tällöin. Ne tekevät elämästä elämisen arvoisen. Vaikeina hetkinä ne ovat arvokkaita hippusia, joista olen todella kiitollinen.

Huhhuh, kun oli rankka työviikko

Posted on 2:24 PM In: ,
Laskeuduin, tai oikeastaan romahdin, ihanalta pääsiäislomalta takaisin työelämään. Huh. En etukäteen olisi arvannut, kuinka raskas viikosta tulisi. Tein uudenlaisia töitä ja en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että selvisin ok. Tästä on jäänyt epämiellyttävä olo kiertämään sisälleni ja ahdistus herätteli vielä viime yönäkin. Tiedän, että olen ehkä liian ankara itselleni, mutta toisaalta en oikeasti koe selvinneeni kovin hyvin. Möhlinkin hieman ja kun olen sellainen, että mokat jäävät pyörimään päähäni, niin raastavaa on ollut.

Lisäksi asiat eivät ole toimineet niin kuin pitäisi (minusta riippumattomista syistä), mikä on tuonut lisäpainetta. Olen joutunut heräämään tolkuttoman aikaisin monena aamuna. Minun on pitänyt olla sosiaalinen ja vakuuttava, vaikka olen kokenut olevani lähinnä sekava, osaamaton ja epävarma. Lopulta minusta tuntui, että en pysty enää ajattelemaan normaalisti ja kaikki menee jotenkin yli ja ohi. Lähtiessäni töistä viikonlopun viettoon muistin matkalla hoitamattomia asioita, joita voin nyt viikonlopun stressata.

En ole ollenkaan vakuuttunut, että tämä työ sopii minulle. Se vie käytännössä lähes kaiken ajan elämässäni juuri nyt. Vapaa-aika kuluu lähinnä siihen, että yritän palautua, toivon palautuvani työn rasituksista. Voihan tämä tästä tasaantua sitten, kun uutta tulee vähemmän. Näin toivon.

Sosiaalinen elämäkin on kärsinyt. Kun olen töissä päivät pitkät ihmisten parissa, en iltaisin juuri jaksa tavata ihmisiä. Tämä on tuonut huonoa omaatuntoa, kun olen joutunut sanomaan, että en jaksa. Olen pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa sillä, että yritän suunnitella tapaamisia hyvissä ajoin etukäteen. Eli jos tiedän, että vaikka ensi viikon keskiviikkona tapaan kaverin X, niin tiedän myös, että muut arki-illat ovat vapaita. Tällöin pystyn varautumaan tapaamiseen ja se on aidosti ja oikeasti silloin myös mukavaa. Sen illan voin täysin keskittyä kaveriin, ei tarvitse miettiä, että jatkuvasti täytyisi ryntäillä sinne tänne ja ennen kaikkea aikaa palautumiselle, kotihommille ja muulle jää riittävästi.

Olen törmännyt ymmärtämättömyyteen eli siihen, että jotkut eivät ymmärrä, miten minulla ei voi olla aikaa ja voimia. Miten työ voi muka viedä niin paljon? Niin. Olisi kiva, jos ei veisi. Tein jokin aika sitten siten, että aloin kirjoittaa ylös, mihin aikani päivisin menee, jotta ikään kuin todistaisin, että aika ei oikein meinaa riittää.

Sitten tajusin, että miksi minun pitäisi todistella yhtään mitään. Jos minusta tuntuu, että tämä aika nyt ja tässä on näännyttävä ja vie lähes kaiken ajan ja voiman, niin sitten asia on niin. Eiköhän se ole aivan sama, mitä muut ajattelevat tästä.

Kaipaan silti kovasti kavereideni ja läheisteni tapaamista sekä mukavaa tekemistä, tapahtumia yms. Ei tällainen sinnittelyarki pidemmän päälle ole oikein antoisaa.

Pääsiäislomalla

Posted on 12:04 PM In: ,
Terveiset lomalta! Hyvää pääsiäistä! On ihanaa, että on neljä päivää vapaata, kun siihen saa jo ujutettua lomareissun ja loman tunnun. Lähdin tapaamaan siis läheisiäni ja katsomaan toisenlaisia maisemia ja uskon sen tekevän hyvää.

Elämä on ollut töitä ja ihmettelyä. Moni asia ihan ajankäytöstä ja ihmisistä vaalitulokseen on herättänyt ajatuksia. Elämä näyttää aivan erilaiselta, kun on töissä ja tuloja. Ei sitä voi ymmärtää ja nähdä ellei ole ollut poissa työelämästä (ja tulojen ääreltä). Olen kiitollinen, että minulla on kokemusta kummastakin ja siten ymmärrystä molemmista. (Toisaalta tuo kokemus tekee kyllä sen, että en jaksa kuunnella aina työssä olleiden hyväosaisten valitusta työttömistä. Yhä enemmän minun tekee mieli tuomita heidät täysiksi idiooteiksi, mutta haluan edes yrittää olla suvaitsevainen tässäkin. Sananvapaus, suppeat elämänkokemukset, kyvyttömyys empatiaan ja sitä rataa. Minkä niille mahtaa.)

Olen jatkanut leppoisan asenteen opettelua. En halua valittaa turhista, käyttää aikaani turhiin velvollisuuksiin (jos mahdollista) ja haluaisin saada arjesta selviämisen ja ajan riittävyyden tuntua. Elämässä on ikään kuin uusi sivu kääntymässä, vaikka käytännön tasolla suuria muutoksia ei tulisikaan. Sisälläni tuntuu, että pyrin jatkossa tekemään enemmän oman näköisiäni juttuja. Ehkä ihan uusiakin juttuja.

Lomaani on kuulunut hyviä unia, ulkoilua ja lukemista. Katsoin dokumentin Pohjois-Koreasta ja ihmettelin, miten vinksahtaneeksi yhteiskunta ja elämä voivatkaan mennä. Toivon, että itse pystyisin säilyttämään ja edelleen kehittämään kykyä nähdä asioita eri näkökulmista ja tunnistamaan sairaan meiningin sellaisen kohdatessani. Toivon, että en itse koskaan ylläpitäisi jotain sairasta meininkiä.

Tuleepa sekava kirjoitus :) Se kuvaa hyvin sitä, miten tiukan työputken jälkeen stressi hellittää ja ajatukset pääsevät kirmailemaan vapaasti. Mielessä pyörii kaikenlaista ja toivon, että se johtaa mielenkiintoisiin ajatuksiin :)

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! Minua ei harmita sää ja viileys. Kyllä ne lämpimät kevätpäivät vielä tulevat. Nyt on aika nauttia lomasta ja siitä, mitä tarjolla on :)

Otsikossa tavoitetta. Sitä en tiedä, onko tuo enemmän sisältäni kumpuava tavoite vai yhteiskunnan/työpaikan, mutta tuolla nyt mennään. Minä nimittäin sain määräaikaisen työn! Siis sellaisen oikean, josta maksetaan palkkaakin! Pitkän tuskailun jälkeen tilanne on näinkin positiivinen, mutta ei tämä ilman puurtamista ja uupumusta ole tullut. Silti olen ensisijaisesti tosi kiitollinen.

Nyt kun olen saanut jalan työelämän oven väliin pitkän työttömyyden jälkeen (todennäköisyyksien vastaisesti?), niin aion ja haluan panostaa siihen. Tarkoitus olisi opiskella sekä töissä (silloin, jos/kun aikaa on) ja vapaa-ajalla asioita, joista arvelen olevan hyötyä jatkon kannalta (minullahan on periaatteessa vuosikymmeniä työelämää vielä edessäni!). Töissäni vaaditaan hieman myöhemmin taitoja, joita minulla nyt ei ole, mutta olen opiskeltavaa valinnut myös siltä kannalta, minkälaisille taidoille tällä hetkellä on kysyntää työmarkkinoilla. Yritän, siis ainakin yritän vahvistaa työmarkkinakelpoisuuttani, jonka työttömyysjaksoni perusteella tiedän olevan varsin heikko. Saa nähdä, mitä tästä tulee.

Ongelmana tässä hienossa suunnitelmassani on se, että sekä aika että voimavarani ovat vähissä työpäivien jälkeen. En tiedä, miten saan aikataulutettua kaiken sellaiseksi paketiksi, että jaksan ahkeroida, kun tarvitsen lepoa ja palautumisaikaakin varsin paljon.

Olen törmännyt sellaiseen ajatteluun, että nyt kun minulla on työ, niin miksi ihmeessä opiskelisin tai tekisin töiden jälkeen mitään ylimääräistä (siksi, että jatkossakin olisi töitä!). Ja olen törmännyt ajatteluun, että kyllähän minulla aikaa pitäisi olla. En tiedä, mikä siinä on vaikea käsittää, että jos kokemukseni ajan ja voimien riittämättömyydestä on minulle tosi, niin se on minulle tosi. Joku toinen taatusti selviäisi paremmin, mutta minä olen minä. Tästä hyväksymättömyydestä voisin kirjoittaa lisää myöhemmin, jos muistan. Mutta nyt on ilon aika :)

Sählääjäbloggari

Posted on 8:35 PM In:
Sählääjä olen minä. Jossain vaiheesta loppuvuodesta blogger muutti uusien kommentien näkyvyyttä siten, että en huomannut niitä tulleen. Pitkään aikaan. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että kommentit ovat menneet "uuteen paikkaan", josta niitä sitten julkaisin. Kiitos kaikille kommentoijille ja pahoittelut tästä sähläämisestä.

Toisekseen olen sählännyt sähköpostini kanssa. Sinne tulee postia niin harvakseltaan, että luen sitä myös "harvakseltaan". Nyt väli oli venynyt... No, tosi pitkäksi. En edes kehtaa sanoa. Siispä tästäkin: kiitos kaikille viestejä kirjoittaneille ja pahoittelut sähläämisestäni.

Harmittaa tällainen erityisesti sen vuoksi, kun tietää kommentoijien/viestittelijöiden nähneen vaivaa siihen, että ovat kirjoittaneet kivoja ajatuksiaan minulle. Minulla ei tosiaankaan ole ollut tarkoitus olla "kylmän viileä" ja jättää vastaamatta. Jotenkin aika vain on mennyt niin nopeasti ja täyteisesti, että en ole huomannut kirjoituksianne.

Näiden kahden asian suhteen aion parantaa tapani.

Otan tavoitteekseni myös kirjoitella useammin, koska tykkäisin siitä. En kuitenkaan lupaa mitään, kun on niin paljon kaikenlaista aikaa vievää, valitettavasti. Alan kaivata niitä nuoruuden päiviä, jolloin aikaa tuntui olevan loputtomasti kaikkeen. Nyt joutuu valitsemaan niin paljon, että se harmittaa tällaista ylitunnollista ja ylikilttiä suorittajaa, joka haluaisi huomata ja muistaa aina kaikkia.

Minusta on aina niin mahtavaa, kun joku teistä lukijoista jakaa ajatuksiaan kanssani. Olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen.

Vahvuuden kautta eteenpäin

Posted on 11:22 AM In: ,
Stressihetkiä lukuunottamatta oloni on ollut varsin vahva viime aikoina. Elämässäni on paljon hyviä asioita, harrastuksia ja ihmisiä, joista olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että olen terve. Olen lukenut heikoista ihmisistä (miten tuon heikkouden sitten määritteleekin) ja nähnyt itsessäni tietynlaista vahvuutta, sitkeyttä. Sellaista herkkyyden takaa kurkistavaa vahvuutta ja tietoisuutta siitä, että olen riittävän hyvä.

Ei ole mitään syyttä siirtyä nurkkaan epäilemään ja häpeämään itseään. Ei ole mitään syytä vähätellä omia kykyjään ja vahvuuksiaan. Ei ole syytä asettaa ihmisiä tärkeys- tai arvokkuusjärjestykseen, vaan seisoa samalla viivalla ihmisenä. Minä olen omalla tavallani hyvä ja osaava samoin kuin sinäkin olet omalla tavallasi ja se on oikein.

Kaikissa meissä on heikkoutemme ja ne näkyvät kullekin ominaisella tavalla. Heikkouksissa ei ole mitään väärää ja arvoa vähentävää. Ainoa heikkouksiin liittyvä asia, joka on mielestäni huonoa, on omien heikkouksien kautta tapahtuva toisten ihmisten huono kohtelu. Sitä en hyväksy. Oikeasti vahvan ihmisen ei tarvitse kohdella toisia ihmisiä huonosti, ne heikkoudet meissä hoitavat huonostikohtelun.

Heikkouksiaan voi vahvistaa ja koen itselleni tapahtuneen näin. Elämäntapahtumat itselleni ja toisille ovat opettaneet paljon ja olen opista kiitollinen. Ehkä oppimisen kautta heikkouteni vaipuvat taka-alalle ja osaan olla enemmän olemassa vahvuuksieni kautta ja sen myötä olla myös toisille parempi ihminen.

Olen huomannut myös sellaista, että kun minulle ollaan inhottavia, koen sisälläni vahvuutta. Enää inhottavuus ei saa minua lannistumaan ja uskomaan sanojaansa, vaan näen heikkouden toisessa ihmisessä ja hänen pyrkimyksensä (inhottavuus on usein pyrkimyksiä johonkin päämäärään, esim. latistaa toinen tai loukata). Pyrkimyksien näkeminen auttaa laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Olen myös alkanut laittaa asioita mittasuhteisiin, ainakin silloin, kun pystyn. Moni asia ei ole niin vakavaa, kun alun tunnekuohussa tuntuu. Elämä vain on. Päivä kerrallaan eteenpäin tassuttamista.

Hyvä fiilis, ainakin silloin tällöin :)

Näyttelyeläin

Posted on 7:08 PM In: ,
Olo on kuin näyttelyeläimellä kilpailuissa. Seison nurkassa ja välillä minua katsotaan, pyöräytetään ympäri ja tarkistetaan, että täytänkö vaatimukset. Sitten taas nökötän yksin, kunnes joku taas tulee tarkastelemaan, olenko riittävä, hyvä ja sopiva. Kysyy kenties, mitä haluaisin (ja minulla ei ole vastausta, ahdistaa). Ja taas jään yksin, kunnes joku tulee taas tarkastelemaan, onko minulla vaadittavia ominaisuuksia... jne.

Tuolta tuntuu. Vaatimukset viuhuvat pääni ympärillä, minusta puhutaan selkäni takana, minulle puhutaan ympäripyöreitä, joskus kysellään jotain, enimmäkseen ei. Välillä varmistetaan vielä uudelleen, että ymmärränkö, että tarvitaan tiettyjä asioita. Tulevaisuudessa minun täytyisi osata sitä ja tätä. Jos ja jos niin sitten taas tarkkaillaan muutama kuukausi ja arvioidaan lisää, täytänkö vaatimukset.

Argh!

Kyse on siis työelämästä. On ollut tässä hieman henkisesti raskasta, kun olen ollut arvioitavana. Minulle on selitetty, mitä täytyy osata ja mielellään vielä enemmän. Tarkkailtu on jo kuukausia, mutta silti muistutetaan, että ehkä ja jos niin sitten täytyisi vielä olla tosi ahkera, koska tarkkailu jatkuisi vielä kuukausia. Enkä nyt oikeasti edes juuri kärjistä.

Minua on pidetty pitkään löysässä hirressä sen suhteen, muuttuisiko ilmaisyö palkkatyöksi. Viikosta toiseen on lupailtu tietoa jatkosta, jota ei ole haluttu minulle kertoa. Jotain on aina esteenä, että ei juuri nyt voi eikä kykene päättämään asiaa (luultavasti saan tietää viimeisenä päivänä). Nyt on alkanut sitten vaatimusten korostaminen eli selittäminen, mitä kaikkea pitää osata (ja tosiasia on, että en osaa). Tuota on tehty jo moneen kertaan. On tehty selväksi, että jos ja ehkä jos töihin pääsisin, niin koeaikana tarkkaillaan ja selvitetään, että täyttääkö osaamiseni paikan vaatimukset. Siis toisin sanoen löysä hirsi olisi moneksi kuukaudeksi taas taattu. Tämä höystettynä sillä, että minun täytyisi opiskella vapaa-aikanani puuttuvia taitoja ja tähän ei todellakaan kuluisi aikaa ihan vähän. Siitä ei muuten ole ollut mitään puhetta, mitä minulle voisi olla tarjolla. Kaipa oletus on se, että työttömälle riittää se, että on ylipäätään töitä.

Mitäpä voin tässä pitkään työttömänä olleena ja työmarkkinatuen kajastaessa horisontissa tehdä? On "hieman" ahdistava tilanne. Toki yritän keksiä vaihtoehtoja.

Minulla on myös jotenkin väärinkohdeltu ja jopa hieman nöyryytetty olo, jos oikein kuuntelen tuntemuksiani. Sen lisäksi että ahdistaa epävarmuus, tilanne ja kaikki tässä, niin aivan kuin minua myös potkittaisiin päähän. En tiedä, jokin tässä kuviossa on pahasti pielessä. Ja silti minun pitää päivästä toiseen vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Voihan vinksisvonksis.

Negatiivisesta positiiviseen

Posted on 12:41 PM In:
En tiedä, miten negatiivisesta mielentilasta pääsee positiiviseen, mutta sellaisen siirtymän olen kokenut tällä viikolla. Siitä ei valitettavasti pääse mihinkään, että arkiaherrus herättää toisinaan negatiivisia fiiliksiä, ahdistaa ja ärsyttää. Vaikka kuinka yrittäisin jonkin ärsyttävän päivän aikana alkaa loistaa positiivista valoa ympärilleni, niin lähinnä todellisuus on se, että otsaani alkaa kasvaa jotakin ja ilmeeni lienee sen mukainen.

En haluaisi olla kireä, negatiivinen ja ahdistunut. Alkuviikosta nuo fiilikset taas lehahtivat uuteen kukoistukseensa, kun arkiaherruksessa oli taas mitä oli. Sitten oli parempi päivä, jonka jälkeen minulla oli täysin vapaa ilta tehdä mitä ikinä päähäni pälkähtää. Päätin siis vain olla, miettiä asioita ja välillä lukea kirjoja. Hämmästyttävää kyllä, oloni alkoi kohisten kohentua. Tuosta lähtien viikko on tuntunut kevyeltä ja oloni tasapainoiselta ja positiiviselta.

Olen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa tai yksinkertaisesti tukahdun hengiltä. Aivan kuin aivoni täyttyisivät kaikesta tauhkasta ja lakkaan kuulemasta omaa oikeaa ääntäni. Minusta tulee ilman omaa aikaa kireä kimppu ihmistä, joka lähinnä vain reagoi muiden vaatimuksiin. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tällä viikolla tämä ajan saaminen itselleni pelasti oloni tällä erää.

Ärsyttäviä hetkiä tulee taatusti taas jatkossakin, mutta erään oivalluksen koin tällä viikolla. Olen työelämässä täysin muiden armoilla, mutta voin silti säilyttää itseni ja arvokkuuteni. Voin olla mitä olen ja se luultavasti ei ole ratkaisevaa sen kannalta, mitä saan tai olen saamatta jatkossa. On siis turhaa ärsyyntyä siitä, mitä on ja mitä ehkä sattuu työpaikalta almuina saamaan. Tämä on monessa mielessä monelle julmaa ja kovaa aikaa, ja ei ole mitään syytä minun olla itseäni kohtaan julma. Ehkä lempeydellä ei saavuteta materiaa ympärille, mutta paremman mielen sillä saa.

Jatkan pohdintojani siitä, miten tämän positiivisen ja rauhallisen vireen saisi enimmäkseen säilytettyä.

Hiihtolenkki ja uupumusta

Posted on 7:15 PM In:
Jokin outo uupumus on iskenyt. Lauantaisessa liikkumisyrityksessäni oli täysin puhti poissa ja olo on jatkunut siitä lähtien vetelänä. Kyse ei ole siitä, että olisin nukkunut liian vähän tai huonosti, vaan en oikein jaksa ponnistella. Ehkä kyse on jostain piilevästä pöpöstä tai ehkä on vain jokin tällainen vaihe. Kaipa tämä menee joskus ohi.

On kyllä jotenkin kurja vuodenaika, vaikka olen yrittänyt olla positiivinen. Hyvää on ollutkin, mm. se, että kävin hiihtämässä viime viikolla, alkuviikosta. Oli aivan mahtavaa! Ylläni oli tähtitaivas ja yksi tähti oli erityisen kirkas. Tämä on viime aikojen yksi kohokohdista.

Miinuksena nyt on ollut se, että sääolosuhteet taas kerran pilasivat muutaman päivän kestäneen hiihtokauden (jonka aikana tosiaan kerran kävin hiihtämässä). Harmittaa.

Ulkona on liukasta ja töiden jälkeen pimeää, joten ei huvita mennä lenkille. Sisäliikuntatunneille en raaski mennä. Tuntuu ankealta, kun mukavimmat liikuntavaihtoehdot eivät ole nyt mahdollisia. Tuntuu, että olen odottanut jo iäisyyden, että tämä talvenkuvatus menisi ohi ja pääsisin tekemään jotain mieluista, erityisesti ulkona, mutta ei auta kuin jatkaa odotusta.

Onneksi on sentään hyvät kirjat, joiden maailmaan voi uppoutua.

Vitsin ja pilkan raja

Posted on 11:49 AM In: ,
Toisen ihmisen toimista vitsailun ja pilkkaamisen raja on häilyvä. Tätä olen päässyt (saanut, joutunut?) tällä viikolla toteamaan. Tässä oli kyse tilanteesta, jossa henkilö toimi oman mielenkiinnon ja arvojensa pohjalta, teki harmittoman valinnan. Toiset tekivät myös harmittomia valintoja omien arvojensa ja mielenkiinnon kohteidensa pohjalta. Kaikkien muiden valinnat olivat hyvin samanlaisia keskenään, joten poikkeava huomattiin. Tästä nousi vitsailevaa kommentointia, jossa vitsi ulottui vitsailun kohteena olevan henkilön arvomaailman puolelle.

Ymmärtämättömyys. Luulisin, että useimmiten kyse on ymmärtämättömyydestä ja siitä, että on mukavaa päästä vitsailemaan ja esille. Saada muut mukaan nauramaan, vähintään hymyilemään. Luultavasti pahaa ei tarkoiteta ja kohteena oleva henkilö voi ottaa asian huumorilla ja antaa armoa ymmärtämättömille. "Ei ole heidän vikansa, jos eivät ymmärrä hieman epäsopivan puolelle kallistuvaa käytöstään."

Pelko. Ehkä erilainen valinta herätti jonkinlaista pelkoa. "Tuo on erilainen, nostaa itseään muita paremmaksi." Tässä tilanteessa nimittäin joku olisi voinut vetää (täysin turhan) päätelmän, että kohdehenkilön valinta olisi jotenkin "parempi" muiden. Tuollainen tulkinta tuossa tilanteessa olisi täysin turha.

Kohdehenkilön yliherkkyys. Ainahan eri ihmisten tulkinnat eri tilanteille vaihtelevat. Ehkä kohdehenkilö on vain yliherkkä eikä ymmärrä huumoria. Hyvin mahdollista, mutta jos jostain tilanteesta jää ikävä olo, niin jotain siinä itse tilanteessakin mielestäni on kummallista.

Olin itse tuo kohdehenkilö. Olen huumorintajuinen ja kuittaan tuon tilanteena, jossa oli huumoria. Tai siis "huumoria", koska minusta toisten ihmisten tuollainen kommentointi on pelkästään asiatonta ja typerää. Täytyy sanoa, että käsitykseni näistä kommentoijista muuttui varsin negatiiviseksi ja vaikka aion jatkossa olla heitä kohtaan asiallinen, niin arvostukseni on jotain ihan muuta tasoa. Sitä vain ei kannata näyttää.

Mielenkiintoista minusta on se, että intuitioni varoitti minua tästä etukäteen. Mietin, että voinko tehdä tätä valintaa. Lopulta tein valintani, koska halusin siten tehdä, mutta yritin peitellä sitä (ärsyttävää, eihän minun tarvitse tuollaista peitellä!). Lopulta valintani paljastui ja kommentoijat riemastuivat. Intuitio on kyllä mielenkiintoinen asia.

Kaipaan omieni pariin!

Posted on 6:41 PM In: ,
Päässäni kajahti tänään huuto, että "haluan omieni pariin!". Hämmästyin voimakasta ajatustani, vaikka toki edeltävät (ja pitkältä ajalta silloin tällöin) ajatukset olivat johdattaneet tuohon. Olin tuolloin kävelemästä arkiaherruksen parista kotiin, väsyneenä. Tosi loppuunkaluttuna.

Menen aamuisin arkiaherruksen pariin. Sieltä kotiin ja ehkä johonkin harrastukseen. Sitten olen kotona ja lataudun rasituksista parhaani mukaan. Kohtaan ihmisiä lähinnä ohimennen, välillä vaihdan muutaman sanan. Ihmettelen ympärilläni säntääviä ja suorittavia ihmisiä. Missä minä olen? Mikä tämä maailma on?

Läheiset ihmiseni ovat "omiani". Muuten tunnen olevani ihan oudolla planeetalla ja hämmästelenkin sitä, miten olen voinut elää elämääni siten, että en juuri kohtaa "kaltaisiani" (mitä ovatkaan). Miten minusta tuntuu, että ympärilläni kulkee lähinnä eri planeetan otuksia, aivan erilaisella arvomaailmalla varustettuja ihmisiä? Se tuntuu tosi kurjalta. Ja tätä on vuodesta toiseen, näemmä. Missä minun heimolaiseni ovat?!

Tunnen olevani vain jokin itseäni peittelevä varjo, kun kuljen jossain. Ei minulla ole juuri yhteistä täällä hyörivien ihmisten kanssa. He suorittavat sitä ja tätä ja elävät ihan eri kuplassa. Toki tiedän asuvani aivan väärässä paikassa, mikä osaltaan kenties selittää tätä hengenheimolaisuuden puutetta.

On jotenkin tosi rasittavaa olla ympäröivälle maailmalle vieras, vääränlainen (vaikkakin toki itselleni oikea). Oikeaa kohtaamista ei pääse syntymään, kun mitään yhteistä kosketuspintaa ei ole.

Kaikkein kurjinta on kuitenkin se tunne, että "omani" ovat tuolla jossain ja minä en ole. En tiedä, onko asia näin, mutta ainakin suurin osa läheisistäni on matkan päässä. Minäkin haluan paikkaan, johon minä kuulun.

Hyvää vuonna 2016

Posted on 7:31 PM In:
Mitähän viime vuodesta sanoisi. Se sisälsi useita hyviä ja vielä parempia hetkiä ja toisaalta hieman raskaitakin vaiheita. Murheita en kuitenkaan halua muistella, joten koostan tähän jotain näin äkkiseltään mieleen tulevaa kivoja asioita ja havaintoja viime vuodelta.


  • Läheiset ihmiset. Minulla on aivan ihania läheisiä, lämpimiä, välittäviä ja huomioivia ihmisiä. Määrä ei ole suuri, mutta laatu ja sydän on! Viime vuosi oli oppia ihmissuhteista ja siihen liittyy läheisiäni kohtaan tuntemani arvostuksen kasvu entisestäänkin. Ystäväni tekivät minulle esimerkiksi yllätyksen, jollaista en ole ennen kokenut. Ihania ihmisiä! Läheisteni parissa koin viime vuonna parhaita hetkiä.
  • Luonto. Koin upeita hetkiä luonnossa sekä seurassa että yksin. Näin erilaisia metsiä, peltoja, muita aukeita paikkoja, soita ja vesistöjä. Kuljin poluilla, kuuntelin, haistelin ja katselin. Keräsin marjoja, joista olen iloinnut nyt talvellakin.
  • Mökit. Tämä liittyy osittain edellisiinkin. Pääsin käymään mökeillä ja vanhoissa ja eräissä aivan uusissa paikoissa.
  • Harrastukset. Pystyin tekemään monia minulle mieluisia asioita, kuten harrastamaan mieluisia liikuntalajeja, kasvimaata ja lukemaan kirjoja. Vapaa-aika oli antoisaa.
  • Uuden opettelu. Sain opetella paljon uutta sekä omaan alaani liittyvää että muita asioita. Vaikka en tiedä, onko oppimastani mitään hyötyä tulevaisuudessa, olen iloinen oppimastani. On mukavaa käyttää päätä ja haastaa itseään (kunhan sitä ei ole liikaa).
  • Uusi tasapaino itseni kanssa. Vaikka elämä on ollut, mitä onkaan, niin koen löytäneeni jotain tasapainoa itseni kanssa. Minulla on hyvä olla itseni kanssa ja itsetuntoni on vahvistunut. Tiedän, mistä pidän, mikä palauttaa rasituksesta ja mitä minun kannattaa vältellä. Vaikka tämän käytännön toteutus on vielä hieman vaiheessa, niin tiedän, mitä kohti suunnata :)

Luulen, että unohdan listasta jotain oleellista, mutta tämä antaa hyvää ja positiivista kuvaa vuodestani. Hyvien asioiden muistelu piristää. Vaikka tunnen suurta epävarmuutta tätä vuotta kohtaan, niin koen, että elämässäni on niin paljon hyvää, että myös hyviä asioita varmasti tapahtuu.

Oma olo

Posted on 1:29 PM In: ,
Kolmen päivän miniloma on tehnyt minulle todella hyvää. Olen mm. ulkoillut, lukenut, katsonut telkkaria ja käynyt liikuntaharrastuksessa. Jos vapaa olisi päättynyt eiliseen, en olisi ehtinut palautua joulun jälkeisestä raskaasta ajasta, mutta kolmas päivä tekee ihmeitä.

Päätös ottaa rennommin ei ole minulla toiminut työn suhteen ja kun paineistun töistä, alkaa muut asiat myös stressata. Lopulta elämä ajautuu selviytymiseen, jossa kelloa katsellen yritän selviytyä päivän askareista. Ilmaistyön alkamisen jälkeen tätä on tapahtunut paljon. Ajaudun samaan kierteeseen kerta toisensa jälkeen. Suurin syy lienee se, että työ vaatii valtavasti. En ehkä ole koskaan tehnyt näin vaativaa työtä. Toki, ei tämä vaativalta tuntuisi, jos työn osaisi, eli ajan myötä työ ei luultavasti tunnu enää niin vaativalta, mutta alku on täynnä uutta ja vaatimuksia, joita ei pysty täyttämään.

Vaikka tätä stressaavaa aikaa on nyt tovin kestänyt, niin nukkuminen alkoi häiriintyä vasta nyt joulun jälkeen. Ennen joulua minulla oli selkeä unirytmi, tiettyyn aikaan nukkumaan ja aamulla suunnilleen samoihin aikoihin ylös, myös viikonloppuisin. Tämä toimi hurjan hyvin ja tasasi stressaavaa jaksoa. Joulun jälkeen rytmini meni sekaisin, uni ei enää tullut iltaisin, mutta aikaisin täytyi nousta. Stressi alkoi vaivata univelkaisena vielä enemmän. Jossain vaiheessa aloin herätä aamuyöstä ja näin ahdistavia unia. Viimeistään tämä on minulle signaali, että keho on hälytystilassa ja jotain täytyy tehdä. Onneksi tuli tämä miniloma.

Tänään minulla on siivouspäivä. Olen siivonnut pienen palan ja istunut sohvalle teekupposen ääreen lukemaan kirjaa. Kun olen lukenut hyvältä tuntuvan ajan, olen imuroinut pienen osan asuntoa. Olen pyyhkinyt tasoja ja tiskannut, järjestellyt tavaroita. Hoitanut asioita netissä, kirjoittanut. Olen tehnyt askareita omaan tahtiini, täysin oman fiiliksen mukaan ja tämä tuntuu mahtavalta. Tunnen, kuinka stressaantunut pääni pääsee löysäämään kiristyneet piuhat.

Minulla on nyt oma olo. Kutsun tätä tilaa sellaiseksi, koska tunnen olevani täysin tasapainossa, tunnistan ajatukseni omakseni. Minulla on hyvä olla ja tiedän kuka olen. Elämässä näkyy valon häivähdyksiä.

Tässä tilassa ajattelee, että ei voi ajautua enää koskaan mihinkään muuhun, mutta tiedän toisin. Seuraava stressijakso voi jo väijyä nurkan takana odottamassa, kuinka ajaudun kelloa tuijottavaan selviytymistilaani. Osaisinpa hoitaa elämää siten, että voisin välttyä kierteeltä, mutta tiedän jo, että voin ainakin toistaiseksi vain rajallisesti torjua kierrettä. Työ stressaa, en voi sille paljoakaan tehdä. On muitakin stressaavia asioita ja niihin voin vaikuttaa enemmän, mutta en täysin. Kauhistuttaa ajatus siitä, että seuraavana ties kuinka monena viikkona on vain viikonloput tuomassa aikaa palautumiselle. Mahtavatkohan ne riittää.

Jatkan siivousta ja omaa päivääni. Tämä on ainakin mukavaa.

Ilmaistyön haittoja tekijälleen

Posted on 6:43 PM In:
Pää pyörii täynnä ajatuksia niin, että on vaikeaa saada jostain ajatuksesta kiinni. Väsyttää ja hieman ahdistaakin, elämä on ollut aikataulullisesti täynnä ja liikaa vaatimuksia sinkoaa liian monelta suunntalta, itseltänikin. Arki on suorittamista ja uupumuksen välttelyä.

Mutta siis ilmaistyöhön, josta minulla alkaa olla runsaasti kokemusta. Olen tänä vuonna tehnyt yli puolet tästä vuodesta ilmaiseksi työtä ja nyt minusta tuntuu (kun ilmaistyötä riittää ensi vuodellekin yllin kyllin), että kamelin selkä alkaa katketa. Toisin sanoen en jaksa olla "aina" tällainen alimman tason orja, jolle annetaan ne työt, joita muut eivät halua tehdä ja jolla ei ole oikeuksia. Näin joulun aikaan on tympinyt esimerkiksi se, että vapaata on ollut minimaalisesti. Olen saanut nähdä erityisesti vaivaa, jotta olen pystynyt näkemään rakkaita läheisiäni. Samalla "työkaverini" voivat ottaa palkatonta vapaata, jos muuta lomaa ei ole, ja tehdä mitä ja miten haluavat lomallansa. Hammasta purren on täytynyt tehdä töitä.

Jos mietin ilmaistyöurani alkuaikoja, niin silloin olin innokas ja tein työni hyvin. Hymyilin, olin aktiivinen ja ahkera. Jotenkin ajattelin, että kun näyttää olevansa hyvä ja ahkera, niin siitä palkitaan. Saan jotain, edes hyviä taitoja jatkoa ajatellen, koska tarkoituksena oli tosiaan oppia uutta. Ajattelin myös, että mikä tahansa työ voisi auttaa työllistymään ja/tai ilmaistyössä ollessani olisin halutumpi työmarkkinoilla.

Erehdyin joka kohdassa. Minua ei palkittu mitenkään. En saanut minkäänlaista jatkoa työlleni, palkkaa tai palkintoa. En oppinut hyödyllisiä taitoja, vaan tein töitä, tuotin lisäarvoa yritykselle. Kiinnostavuuteni työmarkkinoilla ei lisääntynyt yhtään. Olo oli lähinnä hyväksikäytetty, vaikka toki yrityksen henkilökunta ja minun kohtelu oli todella hyvää.

Tämän jälkeen olisi luullut, että en ilmaistöihin menisi. No, huomasin pian töitä hakiessani, että minulla ei ole mahdollisuuksia työllistyä hakemuksia lähettämällä. Ajattelin, että voisin tehdä töitä ilmaiseksi, jos oikeasti on työllistymismahdollisuuksia ja opin sellaisia taitoja, joille on kysyntää työmarkkinoilla.

Nyt siis olen taas tehnyt ilmaiseksi töitä ja saldoa en osaa vielä sanoa. Saatan työllistyä tai sitten en. Oppimieni taitojen kysynnästä en osaa sanoa mitään, mutta mielellään minulla teetetään töitä ja vähemmän annetaan aikaa uuden opettelulle. Toisaalta saan nyt kyllä opetella edes jonkin verran verrattuna ensimmäiseen paikkaan. Aika näyttää, miten käy.

Nyt olen toisenlainen kuin ensimmäisessä paikassa. En enää luota työllistymiseeni. Tiedostan eriarvoisuuteni ja oikeuksieni puutteen ja tunnen niistä katkeruutta ja vihaa. Olen jotenkin lannistunut enkä koe, että minulla on mitään hyödyllistä osaamista tai edes paikkaa tässä yhteiskunnassa. Uskon entistä vähemmän työllistymismahdollisuuksiini (nykyisen firman ulkopuolelle). Suhtaudun entistä vihamielisemmin työttömien parjaamiselle, tähän maahan ja maan työttömyyden hoitoon. Inhoan tätä luotua orjatyömarkkinaa, jota luultavasti vain laajennetaan.

Tämä ilmaiseksi työskentely vie minulta työitsetuntoa, vähentää haluani tehdä mitään tämän maan hyväksi ja lisää inhoa työnantajia kohtaan, jotka haluavat vain noukkia rusinoita pullasta. Ei ihan kevyttä settiä, mielestäni.

Nyt yritän luvata ja vannoa itselleni, että en enää koskaan tee ilmaiseksi töitä. En enää ikinä kuvittele, että tässä maassa palkittaisiin ahkeruudesta ja aktiivisuudesta. Muistan, että tavallista tallaajaa käytetään heti hyväksi, kun hyväksikäyttö jotenkin mahdollistetaan. Ymmärrän, että jokainen meistä on työelämässä korvattavissa koska tahansa. Tiedän, että työmarkkinoilla ei pärjätä ja pysytä olemalla ahkera, hyvä tyyppi.

Ehkä "huikeinta" oli kuulla yhdessä haastattelussa (ilmaistyöpaikasta oli toki kyse), että he käyttävät ilmaistyöntekijöitä, kun se on kustannustehokasta. He sanoivat jopa suoraan, että eivät palkkaa ketään uutta, kun kerran ilmaiseksikin saa. Jipijee, tällä Suomi nousuun! (Joo, en mennyt tuonne.)

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Posted on 11:34 AM In:
Paljon olisi sanottavaa, mutta sanat ovat olleet piilossa. Aika on mennyt arjesta selviytymiseen, mutta silti se on sisältänyt myös onnen ja ilon hippusia. Ne ovat kannatelleet muuten raskasta loppuvuotta.

Toivon, että ehdin ja jaksan pian kirjoitella tänne. Olen kaivannut sitä. Nyt keskityn rauhoittumaan hetkeksi läheisteni seurassa. Tämä on arvokasta ja hienoa.

Hyvää joulua kaikille teille lukijoilleni ja muille tänne eksyneille! Tehdään joulunajasta juuri meille ja läheisillemme hyvä ja lämmin.

Muutos syksyn kuvioissa

Posted on 12:56 PM In: ,
Juuri, kun olin sujahtanut leppoisaan arkeeni ja alkanut nauttia siitä kunnolla, rysähti muutos. Voi sanoa, että todellakin rysähti, koska arkeni muuttui muutamassa päivässä ihan toisenlaiseksi. Aloitin siis töissä, mutta en toki palkkatöissä. Päädyin siis tekemään taas ilmaiseksi töitä ja se on herättänyt ristiriitaisia tunteita.

Työ ja työpaikka ovat kivoja ja pidän siitä, mitä teen. Toisaalta kaikki tekemäni on aivan uutta, eli opettelen käytännössä uusia asioita 8 tuntia päivässä, mikä tarkoittaa sitä, että olen ollut vähäisellä vapaa-ajallani täysin loppu. Olen aiemmin ajatellut olevani toisinaan uupunut, mutta jotenkin tuntuu, että vasta nyt todella tiedän, mitä uupumus on. Se on mm. sitä, kun ei enää pysty ajattelemaan yhtään mitään mutkikkaampaa, ei ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä minulle puhutaan ja kehossa kiertää pahoinvointi. Tässä on siis vain osa oireista. Jostain syystä olen kyllä enimmäkseen nukkunut kuin tukki ja voisin nukkua vaikka kuinka paljon. Tämän vuodenajan loputon mustuus ei ole taatusti auttanut.

Olen luultavasti myös sukeltanut johonkin uuteen aikatodellisuuteen, kun aika ei riitä enää mihinkään. Kun tulen töistä ja teen välttämättömät askareet (+ seuraavan päivän valmistelut), onkin nukkumaanmenoaika. Aikaa rentoutumiselle ei juuri ole. Ei ihme, että en ehdi palautua. (Miten joskus oli töiden jälkeen aikaa tehdäkin jotain?)

Se, että päivästä toiseen askartelee sellaisten asioiden parissa, joita ei osaa, näännyttää ja ahdistaa. Minulla on mahdollista saada tästä oikea työpaikka, joten sekin lisää paineita. Siis nimenomaan mahdollisuus eli kaikki on taas kerran epävarmaa. Oikeastaan minun pitäisi iltaisin ja viikonloppuisin opiskella erästä asiaa, jotta varmistaisin työn saamistani. Työnantaja ei toki painosta mitenkään, mutta en vain osaa erästä tärkeää asiaa. En vain ymmärrä, miten voisin opiskella vielä vapaa-ajallani, jota ei juuri ole? Olen vielä niin nääntynyt vapaa-ajallani, että en kykene enää vastaanottamaan uutta. Ahdistaa tosi paljon.

Toisaalta koen taas saaneeni uutta näkökulmaa työelämään. Vaikka asetan ihan itse liikaa paineita, niin kyllä työelämäkin sitä tekee. Osaavampia työttömiä on jonoksi asti tähänkin hommaan. Kilpailu on järjetöntä ja paineita asetetaan, pitää suorittaa ja tuottaa arvoa. Tuollakin pitää kirjata kaikki, mitä tekee. Jaksaa, jaksaa! (Tai sitten ei...)

Jotenkin tuntuu, että jos tästä ei ura urkene, niin ei sekään haittaa. Taloudellisesti toki tulee jännät ajat, mutta kyllä muuten elämässä on niin paljon laatua verrattuna tähän raatamiseen että oksat pois. Tokihan vasta aloitin, joten ajan myötä tietysti tasaantuu, kun oppii hommat ja tottuu, mutta silti.

Onneksi loppuvuodesta on tiedossa jotain mukavaa vaihtelua arkeen ja edes jotain arkipyhiä, joista en juuri nyt voisi olla enempää kiitollinen. On jotain, mitä odottaa nääntymisen keskellä.

Kasvimaalla kesällä

Posted on 8:11 PM In:
Vietin kesääni tälläkin kertaa myös kasvimaalla. Kesä oli säiden puolesta varsin hyvä, sekä aurinkoa että vettä riitti, vettä melkein liikaakin. Oli mukavaa taas lapioida, kylvää, kitkeä ja seurata kasvua. Myös sadonkorjuu on työllistänyt nyt syksyllä, parvekkeella on vielä paljon kaikenlaista, joista tehdä ruokaa. Pitääkin olla tarkkana pakkasten kanssa, jotta sato ei jäädy. Näin syksyllä parveke on hyvä paikka säilyttää sapuskaa, kun jääkaapin lisäksi muita kylmätiloja ei ole. Parvekkeella on vielä hieman sipulia, valkosipulia, naurista, palsternakkaa ja maa-artisokkaa. Karpaloitakin löytyy, ne toki suolta poimittuna :)

Hävisin tänäkin kesänä rikkaruohoille. Aloitin kesäni niiiin varmana siitä, että tällä kertaa saan pidettyä rikkaruohon kurissa. No, reissuilla oleminen varmisti sen, että rikkaruohon pääsivät juhlimaan. Ehkä onnistun seuraavalla kerralla :)

Kasvatin ensimmäistä kertaa jättikurpitsaa. (Kuva on syyskuulta, jolloin keräsin viimeiset kukat pois.)


Kurpitsa painaa noin 2,5 kiloa ja on ylhäältä halkaisijaltaan 22 cm. En ehkä ihan vielä pärjäisi kurpitsankasvatuskisoissa, mutta komea on. Tänä viikonloppuna olenkin tehnyt kurpitsaruokia.

Papujen kanssa oli sama ongelma kuin aiemminkin: itäminen. Idätin papuja sekä kotona että kasvimaalla ja molemmissa itäminen oli heikkoa, kotona ehkä jopa vielä heikompaa. Sanoisin itämisprosentiksi noin 10 %, mikä on ihan käsittämätöntä siemenpussin lupauksiin verrattuna. Tämä ongelma on vielä joka vuosi sama, joten en ymmärrä, mikä on vikana. Tänä vuonna ostin ainakin eri siemeniä kuin aiemmin. Satoa sain siis aika vähän, mutta onneksi kuitenkin edes jotain. Kuvassa on yksi satsi keitettynä.


Kasvatin tauon jälkeen valkosipulia. Tänä vuonna kasvimaan sai ehkä hieman aiemmin kuin yleensä, joten päätin yrittää, josko vaikka jotain ehtisi kasvaa. Ja ehtikin. Kuvasta ei oikein näe, minkä kokoisia nuo ovat (ja osan olen käyttänyt), mutta päällä olevat ovat ihan hyvän kokoisia (rasia on siis puolen litran pakasterasia). Pienimmät ovat 1-3 kynnen kokoisia, mutta sellaisinaan juuri sopivia annoskokoja :)


Kylvin nauriit myöhään, En muista, olisiko ollut peräti heinäkuun puolella. Pariin vuoteen en ole saanut nauriita, niiden kasvu on vain jäänyt kesken. Minulla ei siis ollut suuria odotuksia. Yllätyinkin, kun kasvu ei keskeytynytkään, vaan nauriit kasvoivat. Aika vain hieman loppui kesken, joten monta naurista ei ehtinyt kasvaa syötävän kokoiseksi. Kasvua häiritsi myös se, että en harventanut taimia riittävästi... Tälle ei ole selitystä, mutta nyt voin jälkiviisastella, että olisi todellakin pitänyt. Nauriit olivat erittäin laadukkaita ja herkullisia, harmi vain, että niitä oli niin vähän. Kuvassa näkyy myös osa sipulisadostani. Siitäkin tuli laadukas, vaikka sipulit aika pieniä ovatkin.



Kukkien osalta kesä ei ollut kovin onnistunut. Kosmoskukista ehti kukkia vain muutama kukka ennen kuin halla palellutti pitkiksi venähtäneet varret. Aiempina vuosina kosmoskukka on ehtinyt kukkia ihan hyvin, joten tämä yllätti. Taisin vieläpä kylvää siemenet jopa aiemmin kuin viime vuosina. Kehäkukat ja ruiskaunokit kylvin sellaiseen paikkaan, että ne hukkuivat suurelta osin muiden kasvien ja rikkaruohojen sekaan. Samettikukat kukoistivat kuten aiempinakin vuosina keräten loppukesästä runsaasti perhosia. Kokeilin kylvää myös jotain muita kukkien siemeniä, mutta ne eivät juuri itäneet. Muistelisin, että esim. maloppi ei itänyt lainkaan. Perhoskukat ja kalifornian tuliunikko itivät hyvin.

Suurimman yllätyksen kesällä järjesti lehtikaali. Kasvatin taimet kotona ja vein kasvimaalle, suojasin taimet harsolla, joten en kovinkaan pian kurkkinut harson alle. Yllätys olikin suuri, kun lopulta katsoin: jotkut ötökät olivat syöneet taimet! Eivät onneksi kaikkia, mutta melkein kaikki. Pari selvisi hyökkäykseltä, muutama kuoli kokonaan ja loput sinnitellen kasvoivat jonkinlaisiksi kasveiksi. Aiempina vuosina lehtikaalit ovat saaneet olla melko rauhassa ötököiltä, mutta tänä vuonna nimenomaan ne olivat syöminkien kohteena. Muut kaalikasvit saivat olla melko rauhassa.

Toinen yllätys oli porkkana: senkin söi jokin ötökkä. Maistelin jossain vaiheessa yhdestä porkkanasta osaa, mutta se jäikin sitten ainoaksi. Ei tehnyt mieli syödä varsia, jotka olivat syödyn ja huonon näköisiä. En tiedä, mikä porkkanaa vaivasi, mutta varret olivat ainakin ruskaisen värisiä. Ensimmäistä kertaa en käyttänyt harsoa kasvun alussa, joten en tiedä, olisiko sillä ollut vaikutusta ötököiden tuloon.

Kesäkurpitsaa sain hyvin, niistä ei tällä kertaa monikaan mädäntynyt kesken kasvun, kuten parina viime vuonna. Härkäpapusato oli myös melko hyvä. Salaattia sain varsin vähän, se ei jostain syystä itänyt/kasvanut kovin hyvin. Kokeilin jotain uutta salaattilajiketta, romasalaattia, joka kasvoi salaateista parhaiten. Jotain muuta japanilaista salaatti- tms. kasvia kokeilin myös ja se kasvaa rehotti hyvin. Kurkku tuotti satoa kuten aiempinakin vuosina eli ihan hyvin. Viime vuonna palsternakka ei ehtinyt kasvaa, joten tänä vuonna kylvin sitä vähemmän. Sain kuitenkin ihan syötävän kokoista, pienehköä satoa, jota olen syönyt mm. uunijuureksina. Maa-artisokkaa tuli turhankin hyvin, sitä on vieläkin parvekkeella odottamassa muuntumista herkulliseksi sosekeitoksi (jota ei valitettavasti voi syödä kovin paljon kerralla aiheuttamiensa vatsaoireiden vuoksi).

Oli mukava kasvimaakesä, vaikka se tuntuikin tällä kertaa myös työläältä. Kasvun seuraaminen ja fyysinen työ sopivassa määrin sopivat minulle, nautin sellaisesta. Aikaa tuo kasvimaatouhuilu vie niin paljon, että en tiedä, miten se sopisi työn oheen. No, tällä kertaa ei tarvinnut murehtia moisesta, vaan pystyin panostamaan viljelyyn. Ainoastaan kasteluiden järjestäminen reissujen ajaksi on iso ongelma, mutta tänä vuonna reissasin aikoina, jolloin ei tarvinnut kastelemisesta juurikaan murehtia ja sateinen kesä auttoi loput.

On ikävä kesää!

Paikalleen jämähtänyt todellisuus

Posted on 2:14 PM In: ,
On aivan mahtavaa saada hyviä uutisia ystävältä. Ilo ja onni läikähtelevät sisälläni, kun ystäväni on saanut toteutettua suuren unelmansa ja asiat järjestyvät paremmin kuin hyvin. Hänen onnensa on todella ansaittua.

Ilon hetken jälkeen istun alas. Sisälleni virtaa surua siitä, että en itse ole kyennyt tekemään todeksi moniakaan itselleni tärkeitä asioita. Näen aiempaa selvemmin eron siinä, miten monet kulkevat pontevasti elämässään eteenpäin tehden itselleen tärkeitä asioita verrattuna omaan jumiutumiseeni. Olen toki tehnyt asioita, suorittanut, pakertanut kuuliaisen kansalaisen lailla. Mutta ovatko ne asiat niitä, jotka saavat sisäisen valoni loistamaan, elämäni sykkimään? Eivät.

Olen antanut (kuvittelemieni) ulkoisten tekijöiden rajoittaa elämääni. Olen ajatellut, että kyllä minun vuoroni aikanaan tulee, nyt ei ole oikea hetki. Ja näin elämä on mennyt ja menee edelleen oikeita hetkiä odotellessa. Kyse on osittain myös pelosta astua elämän tikapuilla eteenpäin. Olen ajatellut, että kyllä asiat aikanaan järjestyvät, mutta eivät ne järjesty, ellei niitä järjestä. Oma hapuileva hosuminen sinne ja tänne ei ole vienyt niitä itselleni tärkeimpiä asioita eteenpäin. Olen tehnyt monta huonoa valintaa ja jotain pientä, varovaista hyvää toisinaan. Arvojen mukainen asioiden tavoittelu on jäänyt vähemmälle.

Kokonaisuus on jämähtänyt paikalleen, koska olen pelännyt ja kuvitellut itselleni rajoituksia, joita ei ole ollut olemassa.

Muiden ihmisten elämän tavoitteiden tavoittelu ja lopulta saavuttaminen ovat avanneet silmäni tälle. Olen oman elämäni sivustakatsoja. Ja voin kertoa, että kipeää on tehnyt. Monet itkut olen itkenyt, mutta en silti pääse eteenpäin, irti tahmeasta jähmettyneisyydestäni. Nytkin minulla on yksi asia, jota voisin lähteä tavoittelemaan, mutta kuvittelen sille rajoitteita. "En voi, koska..." "Kyllä parempi hetki tulee vielä joskus." Oikeasti voisin toimia juuri nyt.

Ei niitä hetkiä välttämättä tule myöhemmin.

On se kumma, kun en saa lojua kotona laiskana, vaan minua yritetään aktivoida. Juuri kun ajattelin, että saattaisi olla rauhallista kaamokseen varautumista tämä elo ja olo. Vetoa tälle työnhakijalle olisi nyt tarjolla, pääsisin tekemään jopa töitä tai sitten minua ainakin potkittaisiin pepulle työhakemusten väkertämisessä. Jepulisjee! Saan valita!

Yhteistähän näille aktivoinneille on se, että palkkaa ei heru eikä tipu. Töitä pääsisin tekemään taas kerran ilmaiseksi, aiheesta, joka on yksi erittäin kapea erikoisosaamisen alueeni, joka ei työllistä. Paitsi näköjään, jos menen ilmaiseksi jakamaan tietoani. Ja jatkoa ei olisi. Miksi tämä tuntuu minusta ihan älyttömän pahalta? Jakaisin suppeaa osaamistani ilmaiseksi saamatta itse muuta kuin 9 euroa päivä? Oikeasti minusta tuntuu, että pääni ei ehkä kestäisi tuota vedätystä. Voisin työskennellä ilmaiseksi, jos oppisin jotain työllistymistäni edistävää.

Tai sitten saisin apua työnhakuuni. En tiedä, mitä tämä tarkoittaa enkä ole erityisen vakuuttunut siitä, että tsemppaaminen ja hakupapereiden viilaaminen mitään tekisi, kun ongelmanani on se, että olen tehnyt erittäin kapean osaamisalueen hommia. Minun pitäisi siis saada töitä, jollaista en ole aiemmin tehnyt. Kyllä, ja pinkit lehmät lentävät taivaalla ledivalot kaulassa. Tälläkin hetkellä. Katsokaa vaikka!

Olen saanut työnhakudokumenteistani niin hyvää palautetetta, että mitään päivitettävää ei ole enää löytynyt. Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun alkaa katsomaan ja kommentoimaan muiden työttömien CV:itä ja hakemuspapruja. Luulen, että minulla on kaiken tämän aiheen opiskelun jälkeen jo suorastaan ammattimainen näkemys asiaan. Valitettavasti asia on vain niin, että papereiden muodolla ei ole suurta väliä, jos sisältö on pielessä.

Silti hahmottelen mielessäni hakemusta, joka olisi jollain tavalla överiksi vedetty. Lopputulos työnhaussa ei ainakaan voisi huonontua ja saisin itse viihdykettä väkertäessäni jotain hauskaa. Pitää katsoa, josko viitsisin vaivautua moiseen. Sohvalla lojuminen kirjan kanssa on kuitenkin mukavampaa.

Oikeasti minusta on mahtavaa, että minulle tarjotaan apua työllistymisen kanssa. Tuohan on mahtava etu! Tuo ilmaiseksi työskentelemisen "mahdollisuus" korventaa, kun tiedän, että ei se korjaisi tätä suppean osaamisen ongelmaani ja menettäisin mahdollisuuden saada apua työllistymiseeni, joka taas ei takaa työllistymistä. Voi rähmä. Mitähän tässä tekisi. Pohdiskella tässä nyt kahden vaihtoehdon välillä, joista kumpikaan puuhastelu ei välttämättä työllistä...

,

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive