Oma sielunmaisemani on ehdottomasti luonnon maisema, johon tiedän ensisilmäyksellä loksahtavani kuin maailman sopivimpaan lokeroon. Sen vain tietää ja se tuntuu oikealta. Maisema on ennemmin karu kuin rehevä, se voi sisältää vettä tai olla sisältämättä, mutta jonkinlaista avaruutta siihen liittyy. Maisemaan sisältyy myös kasvillisuutta ja edes jonkinlaisia puita.
Pidän vedestä, joten sielunmaisemaani voisi kuulua vesi jossain muodossa. Tämän kesän suurimpia pettymyksiä on ollut se, että en ole tarjennut mennä uimaan. Pidän vedestä, mutta en
kylmästä vedestä ihollani. Voin silti nauttia vedestä katsellen ja kosketellen sitä. Kahlaamiseen vesi ei ole liian kylmää.
Rakastan metsää ja monelle tyypilliseen tapaan mielimaisemani on hieman harvempipuustoisempi ja kuivempi metsä kuin kovin rehevä. Kuvan metsässä voisin kulkea pitkään maisemista ja tuoksuista nautiskellen, puita kosketellen. Ehkä löytäisin muutaman marjan suuhuni.
Arkeeni ei kuulu sellaisia maisemia, joihin kokisin kuuluvani. Siksi kuvat ovat minulle tärkeitä: niiden avulla voin mennä sielunmaisemaani melkein koska tahansa. Toivon myös, että elämäni kuljettaisi minua suuntaan, jossa olisin myös konkreettisesti lähempänä sielunmaisemaani.
4 comments:
Siellä missä sielu lepää...luonnon maisemissa, sydämen sopukoissa.
Kaunis postaus!
Lempeitä elokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!
Minäkin pidän kovasti tuollaisesta mäntyisestä kangasmetsästä. Jotenkin se, että näkee kauemmas, kuin yhden puun taakse, tuo ilmavuutta ja tilaa hengittää.
Kiitos susanna :) Hyvää ja lämpöistä elokuuta sinulle!
Between: ilmavuus ja tila hengittää ovat tärkeitä. Tuollaisessa maisemassa on myös jonkinlaista järjestystä, ehkä sekin on rauhoittavaa.
Post a Comment