Luonnossa pääsee tasapainoon itsensä kanssa. Toisaalta tuntuu myös siltä, että siellä myös kohtaa itsensä uudella tavalla, avoimesti, kiireettömästi, ollen läsnä. Ehkä voisi olla hankalaa, jos ei pitäisi itsestään, tai olisi vaikeita asioita käsiteltävänä. Toisaalta luonto antaa olla sellainen kuin on, mikä rauhoittaa sisäistä kiirehtimistä ja hosumista ja tuo turvallisuudentunnetta. Minulla on valtava kaipuu luontoon.
2 comments:
Niin totta tuo mitä kirjoitit. En ole päässyt pitkään aikaan kunnolla metsään, mutta onneksi en ole ehtinyt edes kaipaamaan luontoyhteyttä. Hetken aikaa voi näin elää, mutta pitemmän päälle alkaisi voida huonosti.
Täytyy vielä tässä mainita, että on aina kiva huomata, että olet postannut. Sinun olemassaolosta tulee hyvä tunne :) Olet yksi harvoista blogiystävistä, joka on ollut pitkään mukana omalla blogimatkalla ja tullut tavallaan tutuksi.
Mistähän se kaipuu ja suoranainen tarve luontoon mahtaa tullakaan? Minun olisi myös vaikea kuvitella, että en kävisi metsässä. Toivottavasti pääset pian nauttimaan luonnosta ja tulisi myös kauniita syyspäiviä. Minulla työ on kyllä tehnyt sen, että metsäretket ovat jääneet valitettavan vähälle. Niitä (ja muutakin aktiivista vapaa-aikaa) kyllä kaipaa, mutta sitten kun niitä pitäisi toteuttaa, niin väsyneenä usein kotisohva kutsuu (olenkin lukenut nyt enemmän). Onneksi lähellä on kivat lenkkeilypolut, joilla pääsee edes hieman metsäisempään paikkaan ja tunnelmaan.
Kiitos kivoista sanoistasi, tuli tosi hyvä mieli :) Koen ihan samoin: minusta on myös mukavaa, että on blogiystävä, jonka kanssa blogitaivalta on kulkenut jo pitkään. Tuntuu kuin olisi jonkinlainen yhteys, mikä on mukavaa. Minustakin on ilo lukea tekstejäsi ja katsoa kuvaamiasi kauniita kuvia. Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)
(Pitäisi kyllä kirjoitella tänne blogiin useammin, kun se on niin mukavaakin. Aika vain rientää turhan täyteisenä eteenpäin ja kirjoitusvälit venähtävät, höh.)
Post a Comment